Vuoden Maahan muuttanut yrittäjä Ivan Ore vaihtoi alaa Nokian insinööristä kahvin paahtajaksi
Perulaistaustainen Ivan Ore on kiitollinen Nokian opeista ja asiakkaiden tuesta.
Perulaistaustainen Ivan Ore on kiitollinen Nokian opeista ja asiakkaiden tuesta.
Vuonna 1972 Renkoon perustettiin catering-yritys, jonka bisnesideaa oli haettu maailmalta. Eri vaiheiden jälkeen syntyi Rengon Pitopalvelun rinnalle oma Ravintola Tulinummi…
Janakkalan vuoden yrittäjäksi 2021 on valittu Kaj ja Carita Järvinen Evon Luonto Oy:stä. Peace & Privacy -konseptilla tarjotaan matkailupalveluja ja…
Ravintolarajoituksia kiristetään sunnuntaista lähtien siten, että alkoholin anniskelu on mahdollista leviämisalueilla vain kello 17 saakka. Tästä rajoituksesta voi vapautua koronapassilla.
Pikkujoulukausi on kuumimmillaan, mutta korkeimmillaan ovat myös koronatartuntojen määrät koko pandemian aikana. Yritykset ovat juhlineet jo pikkujouluja, ja useilla iltamat…
Myrskylän, Pukkilan ja Askolan yrittäjät juhlivat Kinolla lauantaina yhdessä. Tilaisuudessa julkistettiin myös vuoden yrittäjät. Tässä juttu Myrskylän Yrittäjien valinnasta. Kaikki…
Jokioisten vuoden yrittäjäksi on valittu Ravintola Hede Oy:n yrittäjä Piia Juuti. Ravintola Hede Oy:n liiketoimintana on ravintola Ferraria Jokioisilla. Vuonna…
Kuninkuusravit saapuvat Forssaan heinäkuussa 2022. Jättitapahtumaan odotetaan 60 000 kävijää ja merkittävää myönteistä potkua taloudelle. Kansallisen kärkitapahtuman arvioidaan tuovan jopa…
Satakunnassa koronatilanne nousi uudelleen leviämisvaiheeseen nopeasti. Tämä tarkoitti uuden epävarmuuden aikaa ravintoloille, joille koronatuska on näkynyt koko epidemian rajoituksina ja…