Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Tällaiset yritykset kiinnostavat ostajia Etelä-Pohjanmaalla

Koronavuosi toi mukanaan yrityskaupan hyytymisen keväällä 2020. Syksyn aikana tilanne tasaantui ja monet asiantuntijat viestivät yrityskauppojen aktivoitumisesta uudelleen. Koko vuoden saldo jäänee silti miinusmerkkiseksi, vaikka virallisia tilastoja toteutuneista yrityskaupoista Suomessa ei kerätä. Etelä-Pohjanmaan alueella myytävät yritykset kiinnostavat yrittäjähenkistä kohdeyleisöä.

Etelä-Pohjanmaa kiinnostaa yritysalueena

Yrityspörssi.fi-verkkopalvelussa myytävät yritykset Etelä-Pohjanmaan alueella keräsivät vuoden 2020 aikana yli 10.000 silmäparia. Seinäjoki on Yrityspörssissä valtakunnallisesti 15. haetuin alue.  Muita Etelä-Pohjanmaalla kiinnostavia kuntia olivat Lapua, Kurikka, Kauhajoki ja Ilmajoki.

Kiinnostavimmat myytävät yritykset Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaan katsotuin kaupan oleva yritys vuonna 2020 oli paikallinen hotelli. Top 5 katsotuimpien yritysten joukkoon mahtui myös kuljetusliike, metalliteollisuuden valmistusyritys, konepajan liiketoiminta sekä rakennusalan valmistustoiminta. Toimialoista katsotuimpia olivat teollisuuden ja kaupan alat Etelä-Pohjanmaalla, kun taas koko Suomessa ravintola-ala.

- Ravintola-alan yritykset ovat olleet valtakunnallisesti katsotuimpia kohteitamme vuodesta toiseen – myös korona-aikana. Alueellisia eroja toimialojen kiinnostavuuteen luo paikallisen elinkeinoelämän rakenne. Etelä-Pohjanmaalla on suhteessa muuhun Suomeen paljon monipuolista teollisuutta erityisesti pk-sektorilla, kun taas esimerkiksi Lapissa katsotuin toimiala on matkailuala, kertoo Yrityspörssi.fi-palvelun toimitusjohtaja Meri Varkoi-Anhava.

Avoimuus yhdistää katsotuimpia yrityksiä

Yrityspörssin katsotuimpien yritysten toimialajakauma on moninainen. Katsotuimpia myynti-ilmoituksia yhdistää toimialan sijaan avoimuus, joka tarkoittaa, että myytävä yritys on ollut tunnistettavissa heti alusta lähtien. Näin on myös Etelä-Pohjanmaan suosituissa myyntikohteissa.

Yrityskauppa-aie on monelle herkkä asia ja siitä halutaan usein ensi vaiheessa viestiä anonyymisti. Tällöin myynti-ilmoituksissa kuvataan yritysten toimintaa anonyymisti ja tarkemmat tiedot annetaan vasta salassapitosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

- Moni yritys käy kaupaksi näinkin ja ymmärrän hyvin, että joskus myyntiaie on tarpeen pitää salassa, jotta yrityksen liiketoiminta ei häiriinny. Katsontakertojen ja yhteydenottojen määrällä mitattuna kiinnostavimpia kohteita ovat kuitenkin olleet sellaiset, joissa yritys on ollut tunnistettavissa heti ilmoitusta lukiessa joko nimen tai vähintäänkin valokuvien pohjalta, toteaa Varkoi-Anhava.   

Etelä-Pohjanmaalla yrityskauppoja vauhdittamassa omistajanvaihdosasiantuntija

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät sekä alueen kunnat ja kaupungit tarjoavat maksuttoman palvelun, joka antaa luottamuksellista apua omistajanvaihdokseen sekä yrityksen myyntiin ja ostoon.

Omistajanvaihdosasiantuntijana toimiva Aila Hemminki kertoo ostajia olevan mukavasti liikenteessä.

- Korona-aika on saanut monet ihmiset miettimään omaa uraansa ja elämäänsä uudelleen. Miettiminen on saattanut johtaa päätökseen ryhtyä oman työnsä herraksi, eli yrittäjäksi. Yrittäjäksi ryhtyminen on helpointa, edullisinta ja varminta valmiin yrityksen ostamisen kautta. Ostajia on nyt mukavasti liikenteessä ja yksi tekijä, jonka useimmat mainitsevat ostokriteeriksi, on työllistäminen. Puolet eivät halua työntekijöitä missään nimessä ja puolet taas haluaa ehdottomasti. Muita kriteereitä ei useinkaan ole, vaan kaikki kannattava ja kehittyvä liiketoiminta on kiinnostuksen kohteena, Hemminki kertoo.

Lisätiedot:

Yrityspörssi, Meri Varkoi-Anhava, 050 434 9303
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, Aila Hemminki, 050 593 9739