Surukimppu vai yksi kukka? Artteli Shop Oy:n yrittäjän Reeta Lyytisen mielestä on tärkeää, että vainajan läheinen saa itse valita, mitä kukkia tämä haluaa hautajaisiin ilman ulkopuolisia vaikutteita. Lyytinen esittelee hautaustoimistossa perinteistä keskihintaista surukimppua ja yksittäistä ruusua. Kuva: Artteli Shop Oy
26.4.2024 klo 07:27
Uutinen

Kukkakauppiaat kritisoivat tapaa suositella vainajan muistamista vain yhdellä kukalla – ”Se on surutyön ronkkimista ja tuntuu pahalta”

Kukkakaupan yrittäjän Reeta Lyytisen mukaan trendi alkoi yleistyä pari vuotta sitten. Kukkakauppiasliitto on lähettänyt kirkolle vetoomuksen ilmiön suitsimiseksi.

Suomen Kukkakauppiasliitto ry lähetti yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa viime viikolla evankelis-luterilaiselle kirkolle vetoomuksen, jossa se ilmaisi syvän huolensa suomalaisessa hautajaiskukkakulttuurissa tapahtuneesta muutoksesta.

Vetoomuksesta uutisoi ensin Seurakuntalainen-verkkolehti.

Pohjois-Savossa Rautalammilla sijaitsevan Arttelin kukkakaupan yrittäjä Reeta Lyytinen kertoo Yrittajat.fille, että yhden kukan hankkiminen hautajaisiin alkoi lisääntyä omaisten keskuudessa pari vuotta sitten, ja trendi jatkuu yhä.

– Minulla on tapana sanoa vainajan omaisille ja ystäville, että jos he itse haluavat viedä siunaustilaisuuteen vain yhden kukan, se on oikein hyvä valinta. Mutta jos joku toinen on heitä kehottanut viemään vain yhden kukan sillä perusteella, että kukista tulee roskia, se on surutyön ronkkimista ja tuntuu pahalta. Jokaisen pitäisi saada tehdä, kuten itsestä tuntuu hyvältä, sillä kukat kuuluvat suomalaiseen hautajaiskulttuuriin ja ovat osa surutyötä, Lyytinen sanoo.

Lyytinen havainnollistaa näkemyksiään kertomalla esimerkin.

– Jos vainaja on ollut räiskyvä persoona, läheisellä pitäisi olla mahdollisuus viedä hautajaisiin yhden valkoisen ruusun sijaan räiskyvä kukkakimppu, jos hän niin haluaa. Kun keskustelen asiakkaiden kanssa, kuulen usein kommentteja, että ”olisin halunnut viedä siunaustilaisuuteen kukkakimpun tai -laitteen, mutta minua kehotettiin viemään vain yksi kukka”.

Lyytisen mukaan riippuu täysin seurakunnasta ja sen lisäksi papista, ketkä suosittelevat omaisille yhden kukan hankkimista ja ketkä eivät. Lyytinen arvioi, että yhden kukan ilmiötä on kiihdyttänyt tuhkauksen lisääntyminen.

– Siunaustilaisuus on kuitenkin samanlainen riippumatta siitä, tuhkataanko vainaja vai lasketaanko hänet arkussa maahan. Siksi tuhkaamisen ei pitäisi vaikuttaa kukkien valintaan.

Hautajaiskukkakulttuurin muuttuminen on vaikuttanut Arttelin liikevaihtoon.

– Totta kai sillä on merkitystä taloudellisesti, hankitaanko meiltä käsityönä tehtyjä kukkakimppuja ja surulaitteita tai yksittäisiä kukkia. Lisäksi marketeissa on nykyisin aiempaa enemmän kukkia, ja moni omainen ostaa yksittäisen kukan sieltä.

”Kukkakauppiaat hädissään”

Kirkolle vetoomuksen lähettäneen Kukkakauppiasliiton mukaan surevat omaiset ovat kertoneet sekä kukkakauppiaille että hautaustoimistojen väelle, että seurakunnat ja papit ovat ohjeistaneet heitä hankkimaan vain yhden kukan hautajaisiin tai jopa kieltäneet kukkien käytön kokonaan.

– Ilmiö on näkynyt jo pidempään kuin vuoden päivät, mutta tämän vuoden alussa se ryöpsähti valloilleen ympäri Suomea, sanoo Kukkakauppiasliiton hallituksen puheenjohtaja Anna Utti.

Utin mukaan Kukkakauppiasliitolla on 356 jäsenyritystä, joista moni on ollut yhteyksissä liittoon trendin tiimoilta.

– Kukkakauppiaat ovat hyvin hädissään tilanteesta. Yrittäjät ovat helisemässä ja heiltä menee leipä pöydästä varsinkin, jos ilmiö tästä vielä yleistyy. Tapa, jossa hankitaan yksi kukka hautajaisiin, on levinnyt kaupungeista maakuntiin. Monessa maalaispitäjässä kukkakauppiaiden liiketoiminta perustuu surusidontapalveluun.

Utti toteaa, että käytäntö on aiheuttanut omaisissa epätietoisuutta.

– Omaiset ihmettelevät, eivätkö he saa viedä kuin yhden kukan. Kuitenkaan sellaista sääntöä ei ole olemassakaan. On hämmentävää, että joku kolmas osapuoli voi ohjeistaa tällä tavalla ja vaikuttaa ihmisten tapaan tehdä surutyötään.

Kukkakauppiasliitto haluaa vetoomuksellaan kiinnittää huomiota ilmiön vakaviin vaikutuksiin kukkakauppa-alalla.

”Jos hautajaiskukkakulttuuri katoaa Suomesta, tämä vaikuttaa myös alamme tukkuihin ja muihin toimijoihin, kuten oppilaitoksiin. Floristisen alan koulutuksen olennainen osa ovat surusidontatyöt, joita pian ei ehkä enää ole tarjolla”, Kukkakauppiasliiton vetoomuksessa todetaan.

Vetoomuksen muina allekirjoittajina ovat muun muassa Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry sekä useampi kukkakauppa, tukkukauppa ja oppilaitos.

Utin kuuleman mukaan pastorit ovat perustelleet omaisille yhden kukan käytäntöä muun muassa tilan puutteella pienissä kappeleissa, minkä johdosta kukat päätyvät heti siunaustilaisuuden jälkeen roskakoriin.

Pappisliitto ihmettelee kritiikkiä

Pari päivää sen jälkeen, kun Kukkakauppiasliitto oli lähettänyt kirkolle vetoomuksensa ja julkaissut sen netissä, Pappisliitto julkaisi vastineeksi oman tiedotteensa. Pappisliiton tiedotteen mukaan Kukkakauppiasliiton vetoomus on puhuttanut papistoa:

”Keskusteluissa ihmetellään, mistä Kukkakauppiasliiton ilmaisema käsitys ohjeistuksesta on peräisin. Papit eivät lähtökohtaisesti tee tällaisia yleisiä linjauksia. Omaiset voivat valita juuri sellaiset kukat kuin itse haluavat. Tässä vaikuttavat myös paikalliset tavat.”

”Hautajaiskulttuurin muuttumisen papit kyllä tunnistavat. Muutoksia vauhdittaa myös hautajaiskustannusten nousu. Vähävaraisille omaisille hautajaisten järjestäminen aiheuttaa yhä useammin suuria taloudellisia huolia. Yksittäisten kukkien laskeminen on monelle talouden sanelema valinta, josta saatetaan jopa tuntea häpeää.”

”Pappien ja kukkakaupan alan yhteinen tavoite on tarjota ihmisille arvokas ja kaunis tilaisuus, kun läheinen on kuollut. Toivomme keskustelua yrittäjien ja seurakuntien kesken tämän tavoitteen edistämiseksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi”, todetaan Pappisliiton tiedotteessa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Milla Rautiainen