Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Kunta

Mansikkapaikasta kultaprovinssiksi

Onko Valkeakosken aika nostaa profiilinsa mansikkamullasta kultakerhoon?

Valkeakosken potentiaalinen brändiarvo nousi uusiin sfääreihin kun kaupungissa iskettiin jälleen kirjaimellisesti kultasuoneen, vaikka tapahtumapaikkana olikin hämäävästi Hopeavuori. Siinä missä kiistellystä Kaapelinkulman kultakaivoksesta arvioidaan saatavan noin 300 kiloa kultaa, voi sitä kaupungin lounaiskulman kaivosalueelta löytyä jopa 900 kilon verran.

Uudet löydökset vaativat tarkkaa yhteistyötä kaivosyhtiön kanssa, jotta esiintymistä syntyy oikeaa hyötyä kaupungille. Ensiarvoisen tärkeät luontoseikat malmia etsivä New Peak Finland on luvannut huomioida, minkä lisäksi on vielä arvioitava lähialueen asukkaille kaivostoiminnasta koituvat haitat. Tulee varmistaa, että toiminnasta syntyy myös työtä alueen yrityksille. Aiemmista tapauksista on opittu, että jo alkuvaiheessa on sovittava myös kaivoksen siististä alasajosta sitten kun viimeisetkin hiput on kärrätty rikastamolle. Kultamalmi tuskin maasta katoaa, vaikka suunnitteluvaiheeseen käytettäisiinkin hetki mietintäaikaa.

Hämeenkyröstä Hämeenlinnaan ylettyvä niin kutsuttu kultaprovinssi antaa uusia mahdollisuuksia myös kaupunkimme markkinointiin. Valkeakoski on pitkään tunnettu mansikkapaikkana, vaikka horisonttiin kantavia mansikkapeltoja ei löydy etsimälläkään. Kultaa meillä kuitenkin todistetusti nyt on, joten voisi olla aika tehdä Klondiket ja poimia uusi valttimme rohkeasti mukaan kaupungin brändiä piristämään. Suomessa on tapana mieluummin vähätellä kuin häpeilemättä revitellä mahdollisuuksilla. Revittelyssä parhaiten lienee kunnostautunut Yhdysvallat. Hitusen kärjistäen sikäläinen kun löytää kadulta risun niin jo vuoden päästä kylää markkinoidaan maailman risupääkaupunkina. Olisihan se prameamman kuuloista perustaa yritys mansikkamaiden sijasta suoraan Suomen kasvukäytävän kultasuoneen.

Varmaa on, että kullat tullaan maastamme tavalla tai toisella ylös kuokkimaan, eikä energiaa kannata käyttää tilanteen suremiseen, vaan sen hyödyntämiseen. Joka tapauksessa meillä on nyt hyvä tilaisuus kehua asuvamme Pirkanmaan El Doradossa, kultaprovinssin (henkisen) pääsuonen päällä. Aika kultaa muistot, mutta olisiko aika kullata myös kaupungin pikkuisen tunkkainen, tienvarsimansikoilta maistuva imago.

Brändiarvon noston puolesta,
Matti Lintula
Puheenjohtaja
Valkeakosken Yrittäjät

Tämä artikkeli on julkaistu Valkeakosken Sanomissa 2.2.2021.

Ilolan maatila