Etsi

Eteläpohjalaisissa valtuustoissa yrittäjiä lähes kolmannes

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien alueella kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin valittiin sunnuntain kuntavaaleissa 170 yrittäjää. Yrittäjävaltuutettujen osuus kaikista valtuutetuista on 28 prosenttia.

Suhteellisesti eniten yrittäjävaltuutettuja valittiin Karijoella, jossa yrittäjien osuus valtuutetuista on 47%, Kauhajoella 43 % sekä Kurikassa 42 %. Määrällisesti eniten yrittäjävaltuutettuja valittiin Kurikassa, jossa uudessa valtuustossa on 18 yrittäjää.

Vuoden 2012 kuntavaaleissa Etelä-Pohjanmaalla valittiin 164 yrittäjävaltuutettua.

Uusissa valtuustoissa aloittaa Etelä-Pohjanmaalla ennätysmäärä yrittäjiä. Valittujen valtuutettujen joukossa on muun muassa Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen ja Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi. Niemi on tyytyväinen, että yrittäjät tarttuivat haasteeseen ja lähtivät aktiivisesti ehdolle vaaleihin. – Yrittäjävaltuutetuilla on iso rooli rakennettaessa tulevaisuuden elinvoimaisia kuntia. Yrittäjäjärjestö tulee pitämään tiivistä yhteyttä alueen yrittäjävaltuutettuihin tulevan valtuustokauden aikana.

Etelä-Pohjanmaan alueella oli kuntavaaleissa ehdolla yhteensä reilu 430 yrittäjää.