Etsi

Emergency banner

HYS koeajaa: Ford Transit Custom PHEV - Pakettiauto päästöjahtiin

Vähäpäästöisyys nostaa päätään myös hyötyajoneuvojen puolella. Vielä tällä hetkellä on kuitenkin esimerkiksi täyssähköisten pakettiautojen tarjolla oleva valikoima varsin pieni. Mutta koko ajan kehitetään muunlaisia ratkaisuja. Yksi näistä on Fordin Transit Custom PHEV-pakettiauto.

Kare Asp/ Kanta-Häme

Hämeen Yrityssanomat testasi Fordin ladattavaa hybridiä Lopen maastoissa. Hybridin toteuttamiseen Ford on lähtenyt hieman erilaisesta tulokulmasta kuin kilpailijansa.

Nimittäin autossa oleva bensiinimoottori ei vie suoranaisesti autoa metriäkään eteenpäin. Keulalla pitkittäin oleva tuttu kolmisylinterinen litrainen turbomoottori ei ole yhdistetty vetopyöriin. Sen sijaan se tuottaa sähköä 93-kiloWattisen sähkömoottorin tarpeisiin. Lisäksi autoa voidaan ladata ulkoisesti, akuston koko on 13,6 kWh.  Lataus tapahtuu auton kuljettajan puoleisesta etunurkasta löytyvästä latauspistokkeesta, jopa perinteisestä schuko-pistokkeesta muutaman tunnin aikana.

Moottori käy optimikierrosluvulla, sen kierrosluku ei nouse vaikka kuljettaja pyytäisi lisää kyytiä.  Erikoisen kombinaation tavoitteena on saada kulutus- ja päästölukemia alemmas. Siinä on onnistuttu hyvin, ainakin teoriatasolla. WLTP-normin mukainen yhdistetty bensankulutus sadalla on 3,1 litraa. Hiilidioksidipäästöt rajautuvat 70 grammaan kilometrillä. Tämä antaa Transitille oikeuden hyödyntää vähäpäästöisille ajoneuvoille tarkoitettuja etuja etenkin kaupunkiolosuhteissa.

Kilometrit halpoja - hankintahinta korkea

Ja kun sähköllä mennään, on tarjolla tietynlaista ajamisen autuutta. Mennään täydellisen äänettömästi, mukavasti ja helposti. Automaattivaihteisto tekee ajamisesta helppoa ja kohtuullisen korkeasta pakusta on hyvät näkymät liikennetilanteisiin.

Päivän asioinnin suorittamista täysin sähköllä helpottaa, jos esimerkiksi ruokatunnin aikana voi autoa pitää latauksessa. Aina parempi, jos käytössä on teholaturi.

Vaikka koeajon aikana ei päästykään aivan tehtaan ilmoittamaan minimikulutukseen, huomattiin että sopivalla sähköajon ”kombolla” päästiin selvästi alle viiden litran sadalla. Moottoritiemenossa jo satasen nopeudessa lähestyttiin kymppiä, jos käytössä ei enää ollut sähköä. Mutta toki talousmielessä on muistettava, että dieselveroa ei ole ja muutenkin verosummat ovat pienten päästöjen takia pienet.

Siitä huolimatta auto on hintava, varustetasosta riippuen jonkin verran alle tai yli 50 000 euroa. Koeajossa ollut Limited-versio oli mukavaksi varusteltu ns. parempi versio. Sen voisi kuvitella sopivan myös yrittäjän rajoitettuun omaan ajoon. Ja etenkin huoltofirmat, siivousliikkeet ja vastaavat löytävät ajokista nykyaikaan sopivan kaupunkipakun. Pakettiauton ominaisuuksista ei ole tingitty.

Lue testikokemukset kokonaisuudessaan 11.6. ilmestyvästä Hämeen Yrityssanomista.

Kuvateksti:

Vain etukulmasta löytyvä latausluukku erottaa PHEV –mallin perinteisistä vaihtoehdoista.