Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Valtakunnallisten Yrittäjäpäivien järjestäminen sai vihreää valoa – SY:n Salminen: ”Olemme siirtymässä kriisistä uuteen vaiheeseen”

Voimme järjestää tapahtumia turvallisesti ja viranomaisten kanssa yhteisymmärryksessä. Ihmisillä on suuri tarve kohtaamisille, Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.

Suomen Yrittäjien vuoden päätapahtuma eli Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät järjestetään syyskuun 24. – 25. päivänä Jyväskylässä. Toteamuksella on erityisen juhlallinen kaiku, sillä viranomaisten rajoitusten ja ohjeistusten valossa on ollut epävarmaa, onnistuuko juhlan järjestäminen tänäkään vuonna.

– Olemme tänään saaneet viranomaisilta vahvistuksen sille, että Yrittäjäpäivät voi terveysturvallisesti järjestää. Paviljongilla tila riittää laskennallisesti paljon isommallekin tapahtumalle kuin Yrittäjäpäivät, Yrittäjien viestintäjohtaja Taru Jussila sanoo.

Päätös on huojentava senkin takia, että se on merkki siitä, että suunta on kriisistä ulos. Nyt majoituksen ja paikan tapahtumasta uskaltaa varata ilman pelkoa, että kaikki siirtyy taas vuodella.

– Tämä on tärkeä signaali siitä, että ollaan siirtymässä kriisistä uuteen vaiheeseen. Voimme järjestää tapahtumia turvallisesti ja viranomaisten kanssa yhteisymmärryksessä. Jyväskylän seudulla on ollut koko kriisin ajan maalaisjärkinen suhtautuminen. Emme tingi turvallisuudesta, mutta emme laadi kaiken varalta turhia rajoituksia, Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Petri Salminen sanoo.

Yrittäjät haluaa olla edistämässä viestiä siitä, että yhteiskuntaa pidettäisiin auki. Se edellyttää kaikilta vastuullista toimintaa.

– Loppupeleissä jokaisella on vastuu siitä, että yhdessä saadaan turvallinen tapahtuma aikaan. Mikään ohjeiden, käsidesin tai etäisyyksien määrä ei riitä, jos yksilöt tekevät hölmöjä valintoja. Yrittäjät ovat fiksua joukkoa. Uskomme, että saamme hienot ja isot Yrittäjäpäivät aikaan, Jussila sanoo.

Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät ovat juhlava tilaisuus ja yrittäjyyden näyteikkuna. Yrittäjät, jos jostkut kaipaavat rankkojen aikojen jälkeen verkostoitumista, vertaistukea ja yhdessäoloa.

– VYP:n järjestämistä on punnittu tarkasti terveysturvallisuuden näkökulman ja viranomaisrajoitusten  lisäksi myös siltä kantilta, että ihmisillä on suuri tarve kohtaamisille, mikä on tärkeää jaksamisenkin kannalta, Salminen toteaa.

Tällä hetkellä tapahtumaan on ilmoittautunut 750 osallistujaa. Normaalisti osallistujia on yli tuhannen ja puolentoista tuhannen välissä. Huippuvuosien lukemiin voi olla vaikea päästä, mutta Jussila toivoo paikalle mahdollisimman suurta yrittäjäjoukkoa.

– Paviljongin tilat ja järjestelyt mahdollistavat turvallisen tapahtuman erittäin suurellekin joukolle. Oma lippunsa ja hotellinsa kannattaa varata nyt, Jussila kannustaa.

Lue lisää tapahtumasta ja osta lippusi: https://me.yrittajat.fi/valtakunnalliset-yrittajapaivat

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi