Etsi

Emergency banner

Uuden yrityspalvelusetelin haku käyntiin kesäkuussa

Rovaniemen kaupunki ottaa käyttöön yrityksiä aktivoivan kehittämisavun. Vastaavasti yrityspalveluita on kehitetty hyvillä tuloksilla muun muassa Lahdessa, Jyväskylässä ja Tampereella. Rovaniemen yrityspalvelusetelin haku avataan alueen yrityksille 1.6.2020 alkaen.

“Rovaniemeläisillä yrityksillä on mahdollisuus ensimmäisen kerran hakea kaupungilta rahoitusapua kasvuun ja kehittämiseen. Uusi rahoitusmalli ei ole korona-ajan poikkeusrahoitusta, mutta sen uskotaan myös vauhdittavan elpymistä ja auttavan pääsemään eteenpäin epidemian jälkeen”, kertoo Rovaniemen kaupungin toimialajohtaja Jukka Kujala.  

Yrityspalvelusetelistä apua kehittämistoimenpiteisiin

Rovaniemen kaupungin yrityspalveluiden myöntämän yrityspalvelusetelin arvo on 2500 euroa (alv 0 %) tai 5000 euroa (alv 0%), josta yritysten omavastuuosuus on 20 %. Yrityspalveluseteli on voimassa 6 kk. Yrityspalvelusetelillä voidaan hankkia yritystoiminnan kehittämiseen liittyviä asiantuntijapalveluita, kuten palveluita taloushallinnon, digitaalisaation ja markkinoinnin kehittämiseen.

”Uusi yrityspalveluseteli jalostaa perinteisestä yritysneuvonnasta aiempaa kohdistetumpaa ja aktivoivampaa elinkeinopolitiikkaa, jolla haluamme edistää mahdollisimman konkreettisesti alueen elinvoimaa. Osoitamme yritysten käyttöön asiantuntijapalveluita kehitystyötä toteuttamaan, jolloin edistämme myös yksityisten yrityspalvelumarkkinoiden kehittymistä alueella”, Kujala sanoo.

Haku aukeaa kesäkuun alussa

Hakuaika on 1.6.-22.6.2020. Haun haluttiin ajoittuvan koronan exit-vaiheeseen, kun yritykset pyrkivät sopeuttamaan toimintojaan muuttuneeseen tilanteeseen. Hakuajan päätyttyä Business Rovaniemi käy hakemukset läpi ja tekee esityksen seteleiden saajista. Päätökset seteleiden saajista tekee toimialajohtaja ja ensimmäiset rajoituspäätökset on tavoitteena tehdä sujuvasti vielä kesäkuun aikana.

Yrityksellä on mahdollisuus valita sähköisestä rekisteristä oman tarpeen mukainen palvelutuottaja rahoituspäätöksen saatuaan. Yrityspalvelusetelin tuottajiksi on tällä hetkellä valittu 52:stä hakemuksesta 26 paikallista ja pohjoissuomalaista, Luotettava Kumppani – kriteerit täyttävää asiantuntijaa. Palveluntuottajien valikoimaa täydennetään jatkuvalla haulla.

Pysyvä kehittämisapu pk-sektorille

Vuoden alusta lähtien Business Rovaniemeä on muotoiltu koko kaupungin elinvoima- ja yrityspalveluyksiköksi alueen yritysten tarpeita kuunnellen. Kevään aikana on uudistettu yrityksille tarjottavia kehittämispalveluita sekä luotu sähköisiä palvelu- ja maksatusjärjestelmiä asioinnin sujuvoittamiseksi. 

Nyt käyttöön otettava, uusi yrityspalveluseteli on tarkoitettu pysyväksi paikalliseksi palvelumalliksi. Siihen varataan vuosittain 150 000-200 000 euroa. Yrityspalvelusetelin hakuja järjestetään kaksi kertaa vuodessa. 

Yrityspalvelusetelistä lisätietoa, yrityspalvelutuottajarekisteri sekä hakukanava löytyvät Business Rovaniemi nettisivuilta www.businessrovaniemi.fi

 

Lisätietoja saa Business Rovaniemen yrityskehittäjiltä:

Yrityskehittäjä Merja Majanen
Puh. 040 132 7604
Sähköposti:

Yrityskehittäjä Matti Impiö
Puh. 0400 789 551
Sähköposti:

Yrityskehittäjä Eija Jussila-Salmi
Puh. 0400 187 250

 

Lue lisää Rovaniemen Yrittäjien uutisia >>