Etsi

Tiedote

Maakunnallinen Vuoden Yrittäjä 2019 -palkinto Plastvo Oy:lle

Päijät-Hämeen Maakunnalliseksi Vuoden Yrittäjä 2019 -palkinnon saajaksi on valittu Plastvo Oy:n yrittäjät Tomi Ahonen ja Pekka Jaakkola.

Päijät-Hämeen Yrittäjät julkisti valinnan torstaina 21.11. Päijät-Hämeen Kuntaseminaarin yhteydessä Lahden Sibeliustalossa.

Myös Asikkalan Vuoden yrittäjäksi 2019 valittu Plastvo Oy on perustettu vuonna 2002 Lahteen. Lahdessa olevien vuokratilojen jäädessä pieneksi, yritys rakennutti omat kiinteistöt Asikkalaan vuotta myöhemmin.

Plastvo Oy valmistaa kestomuovista teollisuuden ja kuntien tarpeisiin mm. vedenkäsittelylaitteita, säiliöitä, kemikaaliputkistoja, muovipinnoituksia ja pintakäsittelyaltaita. Valmistuksessa käytetyt materiaalit ovat lähes 100 % kierrätettäviä ja elintarvikekelpoisia.

Asikkalassa toimiva yritys panostaa voimakkaasti tuotteiden kehittämiseen, valmistusmenetelmiin ja konekantaan. Yritys työllistää tällä hetkellä 7-8 henkilöä.

Valintaraati haluaa nostaa Plastvo Oy:n esille yritysesimerkkinä pieneltä paikkakunnalta. Raati arvosti yrityksen pitkäjänteistä ja kannattavaa toimintaa, jonka liikevaihto on kasvanut tasaisesti.

Maakunnallinen Vuoden Yrittäjä -palkinto annetaan vuosittain menestyksekkäälle päijäthämäläiselle yrittäjävetoiselle yritykselle. Yrityksen valitsee Päijät-Hämeen Yrittäjien hallitus.

Vuoden Maakunnallisen Yrittäjän lisäksi Päijät-Hämeen Kuntaseminaarissa saivat palkintonsa myös kaikki Päijät-Hämeen kuntien paikalliset Vuoden Yrittäjät.