Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Suunta kohti tulevaa – uusien valiokuntien työ käyntiin

Pirkanmaan Yrittäjien valiokuntiin sekä nuorten yrittäjien johtoryhmään haettiin syksyllä uusia jäseniä avoimella haulla. Ilahduttavan moni jo mukana oleva oli halukas jatkamaan luottamustehtävässä, mutta jokainen ryhmä vahvistui myös uusilla jäsenillä. Valiokunnille järjestettiin joulukuun 8. päivä verkon välityksellä yhteinen kick-off tilaisuus, jossa käytiin läpi aluejärjestön toiminnan yleisiä linjauksia ja kurkistettiin jo valiokuntien ensi vuoden painopisteisiin. 

Pirkanmaan Yrittäjissä toimii kolme valiokuntaa, vaikuttajavaliokunta, vahvistajavaliokunta ja verkostovaliokunta, sekä nuorten yrittäjien johtoryhmä. Valiokuntien tehtävä on osallistua järjestön vaikuttamistyöhön sekä toiminnan kehittämiseen. Valiokunnat valmistelevat hallituksen toimeksiantoja ja ideoivat uusia toiminnan muotoja niin, että palvelisimme jäsenyrittäjiämme parhaalla mahdollisella tavalla jatkossakin.  

– Nykymuotoinen valiokuntarakenne on ollut meillä Pirkanmaan Yrittäjissä käytössä nyt joitakin vuosia, ja ilolla olen pannut merkille, että valiokunnat ovat löytäneet paikkansa järjestön toiminnassa. Toki kehitettävää on, mutta niin on myös jo konkreettisia esimerkkejä siitä, että valiokunnissa tehtyjä avauksia on viety käytäntöön saakka. Ilolla odotan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Lämmin kiitos kaikille yrittäjille, jotka ovat valmiita käyttämään omaa aikaansa pirkanmaalaisen yrittäjyyden eteen, kommentoi Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen

Ensi vuoden painopisteet kuntavaaleissa ja jäsenyrittäjien tukemisessa 

Valiokuntia luotsaavat aluejärjestön varapuheenjohtajat Jari HaapaniemiPilvi Kärkelä ja Jukka Pusa. Heistä kukin esitteli kick-off-tilaisuudessa valiokuntansa toiminnan pääpiirteitä.  

Vaikuttajavaliokunnan alkuvuosi menee kuntavaalien parissa. 

– Seuraavalla vaalikaudella tullaan tekemään merkittäviä, yrittäjien toimintaympäristöön vaikuttavia elinvoimapäätöksiä. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että saamme innostettua yrittäjiä ehdolle kaikissa Pirkanmaan kunnissa, mutta toki haluamme järjestönä myös auttaa ja tukea yrittäjäehdokkaita yleisessä kampanjoissa nostamalla yrittäjille merkittäviä teemoja keskusteluun, tiivisti Jari Haapaniemi.

Haapaniemi muistuttaa, että työ ei kuitenkaan lopu vaaleihin, sillä yksi keskeinen vaikuttajavaliokunnan tehtävä on perehdyttää kuntien virka- ja luottamushenkilöitä sekä auttaa paikallisyhdistyksiä paikallisten vaikuttajaverkostojen luomisessa.  

– Toivoakseni voimme vaikuttajavaliokunnassa ottaa aikaisempaa vahvemman roolin myös nimikkoyrittäjätoiminnassa, Haapaniemi lisää. 

Vahvistajavaliokunta ideoi uusia tapoja toimia ja vahvistaa jäsenyrittäjien yritystoimintaa. 

– Vuoden 2021 ensisijainen painopiste on jäsenkokemuksen vahvistaminen – olemme aidosti yrittäjän apuna ja tukena myös vaikeina aikoina. Meillä on esimerkiksi erinomaiset tukipalvelut ja mittava verkosto avuntarjoajia, mutta liian usein apua haetaan liian myöhään. Tavoitteenamme on lisätä jäsentemme tietämystä tarjolla olevasta tuesta ja rohkeutta hakea apua ajoissa. Haluamme myös lisätä jäsentemme vaikutusmahdollisuuksia, ja siksi olemme suunnitelleet, että osa vahvistajavaliokunnan kokouksista on avoimia kaikille jäsenille, Pilvi Kärkelä kertoo. 

Lentävällä lähdöllä ensi vuoteen

Verkostovaliokunnan tavoitteena on yhdistää yrittäjät: verkostojen avulla tarjota jäsenyrittäjille yhteistyömahdollisuuksia sekä tapahtumien kautta vertaistukea yrittäjän arkeen. 

– Kuluneena vuonna osa valiokunnassa valmistelluista asioista jäi valitettavasti toteutumatta, mutta toisaalta se tarkoittaa, että ensi vuoteen päästään niin sanotusti lentävällä lähdöllä. Tavoitteenamme on kehittää paikallisyhdistystoimintaa ja ideoita erilaisia kohtaamismahdollisuuksia jäsenillemme. Ensi vuoden isoin ja kiinnostavin asia on mielestäni aikaan ja paikkaan sitoutumattoman ns. virtuaaliyhdistystoiminnan suunnittelu. Sen kautta tavoitamme varmasti entistä laajemman joukon pirkanmaalaisia yrittäjiä. Toisena tärkeänä asiana näen palkitsemiskäytäntöjen kehittämisen – niin maakunnallisen vuoden yrittäjän kuin ansioituneiden luottamushenkilöidemmekin, Jukka Pusa toteaa. 

Nuoret yrittäjät kehittämään yhteistyötä oppilaitosten kanssa 

Nuoret yrittäjät on Pirkanmaan Yrittäjien tarjoama yhteisö alle 40-vuotiaille yrittäjille. Nuorten yrittäjien toimintaa aluejärjestössä koordinoiva Kimmo Pesola toteaa, että Huippuherätys-konsepti jatkaa ohjelmassa myös ensi vuonna, mutta sitä hiotaan edelleen. 

– Meillä on vahva halu tavoittaa nuoria, ja olemme pohtineet eri tapoja lisätä näkyvyyttämme oppilaitoksissa. Sen vuoksi olemme jo käynnistäneet ideoinnin Huippuherätys-tapahtumiemme jalkauttamisesta oppilaitoksiin, Pesola kertoo. 


Valiokuntien kokoonpanot sekä puheenjohtajien ja toimiston vastuuhenkilöiden yhteystiedot voit tarkistaa täältä. Ota rohkeasti yhteyttä valiokunnan puheenjohtajaan tai jäseneen, jos haluat antaa oman ideasi valiokunnan käyttöön!