Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Elinvoimaseminaari kokoaa Pirkanmaan kuntavaikuttajat tänä vuonna verkkoon

Pirkanmaan Yrittäjien vuosittaisen seminaarin teemana on kuntien yrittäjäystävällisyyden ja elinvoimaisuuden kehittäminen. Seminaarin yhteydessä palkitaan myös Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta 2021 -kilpailun voittajakunta sekä viimeisen vuoden aikana eniten elinvoima-asemaansa parantanut kunta. 

Jo perinteeksi muodostunut Elinvoimaseminaari järjestetään keskiviikkona 24.2.2021 ja se on tarkoitettu Pirkanmaan kuntien viranhaltijoille ja luottamushenkilöille sekä yrittäjäjärjestön luottamushenkilöille. 

- Tänä vuonna toivomme lisäksi runsasta osanottoa kevään kuntavaalien ehdokkaille. Seminaarista voi poimia rutkasti tietoa kuntien elinvoimaan vaikuttavista asioista ja esimerkkejä hyvistä käytännöistä Pirkanmaan kunnista, elinkeinoasioiden päällikkö Maria Virtanen Pirkanmaan Yrittäjistä sanoo. 

Seminaari siirtyi verkkoon 

Elinvoimaseminaariin on perinteisesti kokoonnuttu Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailun edellisenä vuonna voittaneeseen kuntaan. Tänä vuonna seminaari toteutetaan kuitenkin verkossa. 

- Toteutamme seminaarin yhteistyössä viime vuoden voittajakunnan Pirkkalan kanssa. Pormestari Marko Jarva avaa seminaariväelle ajatuksiaan siitä, miten vuosi maakunnan elinvoimaykkösenä on sujunut ja miltä tulevaisuus näyttää. Lisäksi olemme saaneet mukaan Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemen, joka puhuu otsikolla Elinvoimainen kauppa ja kunnat, Virtanen kertoo. 

Yrittäjät näkyvästi mukana kuntavaaleissa 

Suomen Yrittäjien kuntavaaliohjelman nimi on Ei kuntaa ilman yrityksiä. Kuntavaaliohjelma nostaa esiin sen, miten valtava merkitys kunnassa toimivilla yrityksillä on kunnan elinvoimalle. 

- Yrittäjiä koskevista päätöksistä iso osa tehdään kunnissa, ja tavoitteemme on, että nuo päätökset ovat mahdollisimman yrittäjyysmyönteisiä. Meillä Pirkanmaalla tilanne on melko hyvä, sillä kunnat osallistuvat aktiivisesti niin Yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailuun kuin säännölliseen vuoropuheluun Yrittäjien aluejärjestön ja paikallisyhdistysten kanssa. Jatkuvuuden kannalta olisi tärkeää, että myös tulevat valtuutetut ymmärtävät yrittäjyyden ja kuntien elinvoiman välisen suhteen, ja siksi kannustan kaikkia kuntavaaliehdokkaita osallistumaan seminaariin, Virtanen sanoo. 

Pirkanmaan Elinvoimaseminaari tapahtumakalenterissa >