Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Lieksan jätejätti kehityksen mukana

Jätehuollon ja kuljetusalan monitaituri TKL Kuljetus pyrkii koko ajan kehittymään.

Veljekset Timo, 37, ja Kimmo, 46, Lehikoinen touhuavat yrityksensä pihassa Vatalanvaarassa Lieksassa. Kun isä Teuvo Lehikoinen, 71, pyyhältää paikalle alkaa varsinainen tarinointi.

– Vuonna 1975 alkoi yritystoiminta toiminimellä, sillä läksin liikkeelle. Vieraankin palveluksessa olin pari vuotta samaan aikaan, Lehikoinen muistelee Jätehuolto Teuvo Lehikoinen Ky:n alkuaikoja.

– Silloin jätteet olivat ei-toivotussa paikassa, vessojen alla ja betonibunkkereissa. Alku oli se, että naapurilta sain ensimmäisen jätesäkin tyhjennykseen.

Nykyisinkin TKL Kuljetuksen pääasiallinen toimiala on jätehuolto. Yritys on toiminut viimeiset 2,5 vuotta Jätekukon alihankintayrityksenä ja hoitaa Lieksan kaupungin jätehuollon. Vaikka yrityksen kasvu sekä jätealan kehitys on ollut kovaa, on yrityksestä kehitetty kuitenkin monialaisempaa kuljetuspalvelua. Teuvo Lehikoinen sanoo taktiikkaa suojautumiseksi. Jos yksi palvelu ei myy, aina on jotain muuta työtä tilalle.

– Koskaan ei ole lomautettu ihmisiä ja palveluja on pikkuhiljaa monipuolistettu, hän mainitsee.

– Koko ajan halutaan kehittyä ja pysyä muutoksen mukana, Timo Lehikoinen sanoo.

Jätehuolto, paperin- ja pahvinkeräys, likakaivojen tyhjennykset, pyöräkuormaajatyöt, kaivinkonetyöt, vaihtolavapalvelut, arkistonhävitykset, rahdit, hinaus, imupalvelut, nostotyöt, puunpoistopalvelut, harjakonetyöt, kivilajike- ja multamyynti, vuokrattavat vessat, kiinteistöjen purkutyöt, lumityöt ja niin edelleen. Kun hengästyttävää tuote- ja palvelulistaa käy läpi, tulee mieleen, että aikamoinen monitaituri saa olla, jotta osaa hoitaa kaikki hommat.

– Meillä kaikki tekee kaikkea, Timo ja Kimmo Lehikoinen kuitenkin vakuuttavat.

– Pyritään markkinoimaan asiaa niin, että kaikki onnistuu. Ollaan jo tulossa, kun asiakkaat soittavat, Teuvo Lehikoinen tokaisee.

Kun töihin palkataan uusi ihminen, moniosaajaa myös koulutetaan itse erilaisiin työtehtäviin.

– Oppisopimusta on käytetty. Näkyvissä on, että osaava työvoima vähenee ja moniosaajista tulee pula, Timo Lehikoinen toteaa.

 

Jätelajittelua selkeämmäksi

Jos ennen kaatopaikka oli sanansa mukainen, niin nyt jätteet lajitellaan jäteasemalla siististi omiin karsinoihinsa. Sieltä ne kuljetetaan eri käyttötarkoituksiin raaka-aineen mukaan. Jätekukon alainen kuluttajien sekajäte ajetaan Riikinvoimalle energiapolttoon käsittelemättömänä. Pahvit paalataan ja viedään Varkauteen.

Hankalinta on muovi, jota on useita eri laatuja. Kirkasmuovia ja ruokapakkauksia kerätään erikseen, ja ne kuljetetaan paalattuina Riihimäelle. Osa muovista menee teollisuuden polttoon. Tällainen muovi laitetaan silpuksi eli reffiksi ja se muuttuu Lieksan Advenilla energiaksi.

Timo Lehikoinen toteaa, että Lieksassa on kyllä opittu kierrättämään ja lajittelemaan jätteitä, mutta muovinkierrätys on melko lapsen kengissä. Teuvo Lehikoinen sanoo, että ihmiset ottavat kierrätysasiat myönteisesti.

– Kyllä ihmiset lajittelevat, kunhan heille on selkeä systeemi, hän sanoo.

Teuvo Lehikoinen on yrityksen Pelle Peloton, joten hän on alkanut myös kehitellä jätelajitteluun nykyistä selkeämpää systeemiä. Meneillään on kiinteistöjätteiden värilajittelupilotti, jonka ideana on kehittää kiinteistöjätteiden lajittelua.

Värilajittelujärjestelmä perustuu siihen, että kuluttaja lajittelisi jätteet kotonaan, ja merkkaisi jätepussit väritarralla. Jätteiden lajitteluasemalla automatiikka tunnistaisi tarrakoodatut jätepussit, ja lajittelisi ne omaan siiloonsa jatkokuljetusta ja -käyttöä varten.

 

TKL Kuljetus Oy

  • Jätehuolto Teuvo Lehikoinen Ky syntyi 1975.
  • Yhtiö siirtyi sukupolvenvaihdoksella kaksi vuotta sitten Kimmo ja Timo Lehikoiselle. Samalla vaihtui yrityksen nimi ja yhtiömuoto.
  • Yritys työllistää yrittäjien lisäksi 19 työntekijää.
  • TKL Kuljetuksen pääasiallinen elinkeino on jätehuolto, mutta palveluja sillä löytyy noin 20 eri kategoriasta.
  • Yhtiöllä on oma korjaamohalli, jossa useat laitteet, kuten pyöräkoneet, kuorma-autot, rekat ja kaivinkoneet, huolletaan itse niin pitkälle kuin mahdollista.
  • Tutustu yritykseen: www.lehikoinen.fi

 

Teksti ja kuva: Suvi Palosaari