Lasten synttäreitä järjestävä kaksikko säästää vanhempien aikaa – ”Helpottuneita, kun heidän ei tarvitse kehittää juhlia”
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Uudistettu Hankinta-Suomi lähtee uudelle ohjelmakaudelle lisäämällä uusiksi kumppaneikseen Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjät Kuntaliiton ja Hyvil Oy:n lisäksi. Tavoitteena on…
Yrittäjän talousapu -palvelussa toivotaan, että yrittäjät soittavat heti siinä vaiheessa, kun laskuja jää maksamatta.
Alihankintayrityksen yrittäjä kertoo, että isot yritykset saattavat ehdottaa jopa 120 päivän maksuaikaa.
Kanta-Hämeeseen laaditaan yrittäjyyskasvatussuunnitelmaa, joka vahvistaa alueemme lasten ja nuorten tulevaisuususkoa ja varmistaa heille hyvät lähtökohdat tulevaisuuden työelämäkentällä. Päämääränä on saada…
Sanna Ketomäki hieroo eri rotuisia ja kaiken kokoisia karvaturreja pikkuisista chihuahua-koirista 70–80 kiloisiin leonberginkoiriin.
Suomen Yrittäjät on pettynyt siihen, että ammattiyhdistysliike vastustaa poliittisilla lakoilla uudistuksia, joiden tavoite on helpottaa työllistämistä ja tuoda lisää ihmisiä…
SaiPassa puolustajana pelannut Joose Hänninen perusti frisbeegolfin varusteita myyvän yrityksen toipuessaan sängyn pohjalla selkäleikkauksesta.
Rakennushankkeita valmistui vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Suomen ulkopuolelta Lappiin muuttaneet yrittäjät kertovat kohtaamistaan haasteista. Paikallisiin tutustuminen ja liiketoiminnan kannalta tärkeiden verkostojen löytäminen on vaativaa, mutta ei…