Yrittäjyys kiinnostaa – uusien yritysten määrä kasvoi viime vuonna | Yrittajat.fi

Etsi

Yrittäjyys

Yrittäjyys kiinnostaa – uusien yritysten määrä kasvoi viime vuonna

Vuoden 2016 aikana perustettiin pari tuhatta yritystä enemmän kuin vuonna 2015. Noin joka toinen yritys perustettiin Uudellemaalle.

Viime vuoden aikana Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin ilmoitettiin 30 756 uutta yritystä. Yhteensä rekisteriin lisättiin 2007 yritystä enemmän kuin vuonna 2015. Tuolloin kaupparekisteriin kirjattiin 28 749 yritystä.

Suosituimmat yritysmuodot viime vuonna olivat yksityinen elinkeinonharjoittaja, eli toiminimi, ja osakeyhtiöt.

Eniten uusia yrityksiä perustettiin Uudellemaalle. Uusista yrityksiä lähes joka toinen perustettiin Uudellemaalle. Toiseksi suosituin maakunta oli Varsinais-Suomi, ja kolmanneksi eniten yrityksiä perustettiin Pirkanmaalle.

PRH:n tietojen mukaan eri yritysmuotojen määrä jakautui seuraavasti:

Yritysmuoto Vuosi 2016 Vuosi 2015
Yksityinen elinkeinonharjoittaja 14527 13671
Osakeyhtiö 13584 12622
Asunto-osakeyhtiö 1151 871
Kommandiittiyhtiö 610 673
Avoin yhtiö 509 550
Osuuskunta 214 230
Ulkomaisen elinkeinonharjoittajan sivuliike 112 101
Aatteellinen yhdistys 42 27
Julkinen osakeyhtiö 6 1
Säätiö 1 2
Asumisoikeusyhdistys   1
Perustettuja yrityksiä yhteensä 30756 28749