Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

”Yrittäjiä on kätevä laskuttaa kaikesta” – Kaupparekisteriin esitetään vuosimaksua

Kaupparekisterin kehittämistä arvioiva työryhmä ehdottaa siirtymistä kokonaan sähköiseen asiointiin. Suomen Yrittäjät suhtautuu penseästi uuteen kaupparekisterin rahoitusmalliin.

Kaupparekisterin kehittämistä arvioivan työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän raportti on julkaistu.

Työryhmä ehdottaa kaupparekisteriasioinnin muuttamista jatkossa kokonaan sähköiseksi.

Suomen Yrittäjät kannattaa esitystä, koska sähköisellä asioinnilla voidaan vähentää yritysten identiteettivarkauksia. Samalla asiakasmaksut todennäköisesti alenisivat.

Toisaalta työryhmä puoltaa raportissaan uudistusta kaupparekisterin rahoitusmalliin. Ehdotuksen mukaan rahoitus kerättäisiin jatkossa yritysten maksamilla vuosimaksuilla nykyisten käsittelymaksujen sijaan.

”Typerä uudistus”

Vuosimaksu ei saa tukea yksinyrittäjältä. Leppälehdon Puutarha Oy:n toimitusjohtaja Minna Nissilä torjuu työryhmän ehdotuksen suoriltaan.

– Se on typerä, koska minun ei tarvitse tietoja jatkuvasti muutella. Kustannukset tulisivat nousemaan, näin ainakin yleensä on tapana käydä, Nissilä sanoo.

Hänestä sähköisen käsittelyn voisi kuvitella laskevan hintoja.

– Jos ei niin kauheasti tarvitse käsitellä, niin työn pitäisi olla edullisempaa. Ei se aina niin tahdo mennä, koska kaikkea on kätevä laskuttaa yrittäjiltä, Nissilä toteaa.

Työryhmä ehdottaa myös, että yrityksen tiedot kysytään yrittäjältä vain kerran. Jos ehdotus toteutuu, viranomaiset voisivat hakea tarvitsemansa tiedot patentti- ja rekisterihallitukselta eikä yrityksen tarvitsisi tilata ja toimittaa kaupparekisteriotteita.

Tämä ei Nissilää liikauta suuntaan eikä toiseen, sillä tilitoimisto hoitaa yhteydenpidon kaupparekisteriin hänen puolestaan.

Yrittäjäjärjestö ei kannata vuosimaksun korotusta

Kaupparekisteri ei kattaisi kaikkia kustannuksia vuosimaksulla.

Käsittelymaksu jätettäisiin joihinkin asiointeihin kuten yrityksen perustamiseen, jakautumiseen ja sulautumiseen.

Suomen Yrittäjät suhtautuu vuosimaksuun varauksella.

– Yrityskyselyn perusteella vain alle kolmannes osakeyhtiöistä tekee kaupparekisteriin ilmoituksia vuosittain. Yksityisten elinkeinonharjoittajien osalta ilmoitustarve on vielä tätäkin vähäisempi, koska liiketoiminnan tiedot eivät välttämättä muutu lainkaan koko yrityksen elinkaaren aikana. Näkemyksemme mukaan ilmoituksia tekevät erityisesti suuremmat yritykset, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen perustelee.

Toivosen mukaan Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä sitä, ettei kaupparekisterin kustannuksia ja sähköiseen asiointiin siirtymistä maksateta pienimmillä yrityksillä.

– Edellytämme, että sähköisen asioinnin myötä PRH:n kustannukset pienenevät ja vaikuttavat alentavasti yritysten maksuihin. Emme pidä järkevänä sitä, että yritykset, joilla ei ole jatkuvaa asiointisuhdetta rekisteriviranomaiseen, joutuisivat maksamaan sille vuosittain maksuja. Tällaisesta järjestelmästä aiheutuu kymmenille tuhansille yrityksille maksun lisäksi uusi vuosittainen toistuva hallinnollinen kustannus.

 

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi

Juhani Ojalehto

juhani.ojalehto@yrittajat.fi