Etsi

Digi

Näin teet hyvän videon kännykällä

Lyhyiden nettivideoiden editointi onnistuu puhelimella varsin ripeästi oikeilla työkaluilla. Automatiikka auttaa aloittelijaa.

1. Tee lyhyt 
video

Videon pituus mieluiten maksimissaan kaksi minuuttia. Jos teet pidemmän, sisällön pitää olla todella kiinnostava.

2. Älä kikkaile
 turhaan

Vältä turhaa zoomailua ja muuta kikkailua. Kannattaa kuitenkin filmata videota useassa pätkässä ja esimerkiksi vaihdella kuvakulmia ja paikkoja.

3. Hyödynnä 
automatiikka

Editointiohjelmissa on nykyään monenlaista automatiikkaa, mikä helpottaa editointia. Leikkeiden väliin saa asettua tekstejä ja videoita voi trimmata tarkasti. Videoiden ilmettä voi muokata valotuksen osalta sekä esimerkiksi varjoja valaisemalla.

Laatu älypuhelimissa hyvä

Videokuvan laatu on varsinkin kalliissa puhelimissa hyvä. Pientä puhelinta on helppo kuljettaa mukana ja vaivatonta pidellä käsivaralta tai seinään tuettuna kuvatessa.

Kuvakulmien ja kuvassa näkyvien kohteiden vaihtelu tuo mielenkiintoa videoihin, jotka muuten latistuvat tylsiksi.

Mielenkiintoiset videot on aina käsiteltävä eli editoitava. Aiemmin editointi onnistui vain tietokoneella. Nykyisin, kuvauksen ohella, videot saa kasaan näppärästi myös puhelimella laitteiden huikean suorituskyvyn ansiosta.

Puhelimella editoinnissa on myös se etu, että näkee videon samalta pieneltä ruudulta kuin sen potentiaalinen katsojakin. Tällöin tekstit ja muut yksityiskohdat eivät jää vahingossa liian pieniksi.

Siinä missä kuvaus tapahtuu nopeasti, on videoeditointiin totuttu käyttämään tunteja muutaman minuutin videonkin takia. Tilanne muuttuu mobiilieditointiin tutustumalla. Puhelimelle ja tabletille kehitetyt editorit on suunniteltu kosketusnäytön ja ahtaan tilan perusteella toimiviksi. Automaatiota on pyritty viemään mahdollisimman pitkälle, jotta editointiin kuluva aika vähenisi ja käyttö olisi mahdollisimman aloittelijaystävällistä.

iMovie

IOS-laitteiden omistajille luonteva lähtökohta videoeditointiin on iPhonen mukana tuleva iMovie. Se integroituu nätisti Applen ekosysteemiin ja on erittäin käyttäjäystävällinen ja opastava. Sillä selviää peruskäsittelystä pienen harjoittelun jälkeen varsin hyvin ja tiedostojen vienti on vaivatonta.

Vakavammille editoijille työkaluiksi voi suositella lisäksi maksullisia Pinnacle Studio Pro ja LumaFusion -sovelluksia.

Mitä androidille?

Android-laitteille ei usein löydy valmistajan omaa editoria ja toimintavarmuutta kaikilla laitteilla ei yleisesti taata. Hyviä ilmaisvaihtoehtoja kokeiluun ovat some-palveluihin optimoitu FilmoraGo sekä Movie Maker Filmmaker -peruseditori. Ne toimivat suoraan pilvipalveluiden kanssa, joten puhelimella kuvattua materiaalia voi käsitellä myös tabletilla.

Adobe Clip

Molemmilla käyttöjärjestelmillä, niin puhelimella kuin tabletilla toimiva ja helppokäyttöinen vaihtoehto on Adoben Clip. Sen saa käyttöön ilmaiseksi rekisteröitymällä Adoben pilvipalveluun. Editoria voi käyttää perinteisesti tai täysautomaattisesti, jolloin valitut videoleikkeet synkataan oletuksena valitun musiikin tahtiin.

Osku Kannisto

toimitus(at)yrittajat.fi