Ulkomaalaiset työntekijät hämmästelevät Suomen lyhyitä työpäiviä | Yrittajat.fi

Etsi

Ulkomaalaiset työntekijät hämmästelevät Suomen lyhyitä työpäiviä

Ulkomaalaistaustaiset työntekijät arvostavat Suomen lyhyitä työpäiviä, pitkiä lomia ja perhevapaita.

Kauppalehti kertoo, että peliyhtiö Unity on selvittänyt ulkomaalaistaustaisten työntekijöidensä käsityksiä suomalaisesta työelämästä. Unityn Helsingin toimistossa on 150 työntekijää, joista 38 prosenttia on ei-suomalaisia ja kansallisuuksiakin on 24.

Monille ulkomaalaiselle suurin yllätys on se, että Suomessa työpäivät eivät veny 15-tuntisiksi, kahdeksan tunnin työpäivä on todellakin kahdeksan tuntia.

Suomalaisten työajan on viime vuosina sanottu olevan Euroopan lyhyimpiä. Näin on, jos mittarina käytetään pelkkiä kokoaikaisia työntekijöitä. Suomessa on vähän osa-aikaisia, muualla paljon. Kun osa-aikaiset lasketaan mukaan, Suomi onkin lähellä EU:n keskiarvoa.

Ulkomaalaiset työntekijät arvostavat Suomessa myös lomapäivien määrää.

– Suomalaiset lomat ovat yllätys. Niitä on paljon ja ne todella voi pitää vapaana. Monissa muissa maissa kertyneitä lomia ei välttämättä ehdi pitämään, kertoo Unityn rekrytoinnista vastaava Leena Kuitunen Kauppalehdessä.

Myös suomalaiset perhevapaat saavat unityläisiltä kiitosta.

toimitus(at)yrittajat.fi