Etsi

Digi

Mobiilimaksaminen yleistyy – katoaako käteinen?

Kuluttaja kiittää mobiilien maksutapojen runsasta valikoimaa, mutta yrittäjälle oikean vaihtoehdon valinta voi olla haastavaa.

Kortilla vai käteisellä? Vuosikymmenten ajan yrittäjän ja asiakkaan vuoropuheluun kuulunut pakollinen kysymys on siirtymässä kansanperinteen joukkoon – tai ainakin muuttamassa muotoaan.

Kahden maksutavan rinnalle ovat rynnistäneet mobiilit maksutavat. Esimerkiksi MobilePaylla tehtiin viime vuonna yhteensä 3,7 miljoonaa rahansiirtoa, euromäärällisesti yli 100 miljoonan euron edestä.

Mobiilimaksusovelluksella tehtyjen siirtojen kuukausittainen määrä kasvoi vuodessa 200 prosenttia.

– Yhteensä 85 prosenttia maksutapahtumista on henkilöiden välisiä, kertoo MobilePayn myynnistä ja kumppanuuksista vastaava johtaja Anniina Heinonen.

Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen vahvistaa yleisen mobiilimaksamisen kasvusuunnan, vaikkakaan "Suomi ei ole kasvun kärkimaita".

Hän löytää yhdeksi syyksi suomalaisten bonususkollisuuden.
– Bonuskorttien yhdistäminen mobiiliin maksamiseen on ollut aika hankalaa.

S-ryhmä kertoi helmikuussa ottavansa MobilePayn käyttöön ensi syksynä.

"Vaikea lähteä mukaan"

Toinen kasvua hidastava tekijä piilee maksutapojen moninaisuudessa. Pankeilla on omia maksusovelluksia, samoin älypuhelinvalmistajilla. Jotkut sovellukset rajaavat käytön asiakkuuden tai puhelimen oman käyttöjärjestelmän mukaan.

– Yrittäjälle tämä on haaste. Pitäisi olla monta erilaista maksutapaa ja kaikki maksaminen on yrittäjälle kallista. Erilaisten laitteiden ja härpäkkeiden keskellä pitäisi miettiä, mikä on oma kohderyhmä. Uskaltaako jonkun maksutavan jättää pois vai karkottaako se päätös asiakkaita? Voihan olla, että jonkun nykyisen maksutavan elinkaari jääkin tulevaisuudessa vain muutamaan vuoteen, Loikkanen pohtii.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tietojärjestelmätieteen professori Virpi Tuunainen ymmärtää yrittäjien tilanteen.

– Uusiin maksutapoihin on vaikea lähteä mukaan ennen kuin kuluttajat käyttävät kyseistä palvelua. Ja kuluttajat eivät lähde vauhdilla mukaan ennen kuin on riittävästi palveluita.

Toiveena yhteinen standardi

Maksusovellusten opettelu voi myös nousta ei-diginatiiville yrittäjälle kynnyskysymykseksi. Tuunainen toivookin mobiilimaksamiseen jonkinlaista standardointia.

– Sellainen yhteinen standardi, joka kuluttajan olisi helppo ottaa käyttöön. Esimerkiksi Pohjoismaissa kännykät yleistyivät aikoinaan nopeasti, koska ne olivat operaattorivapaita.

– Nyt Apple iPhone -puhelimeni huomauttaa, että miksi en ota käyttöön Apple Pay -maksutapaa. Siksi kun minulla ei ole Nordean maksukorttia.

"Käteisen käyttö vähenee nopeasti"

Suomen Pankin huhtikuisessa katsauksessa 54 prosenttia suomalaisista kertoi suosivansa korttimaksamista. Pelkästään käteismaksuja ilmoitti suosivansa joka viides.

Suomessa keskimääräinen käteismaksu on 12,70 euroa, korttimaksuissa yli kaksinkertainen, 28,50 euroa. Euromaista suomalaiset nostavat harvimmin käteistä.

Ruotsi on jo linjannut siirtyvänsä cashless societyyn, yhteiskuntaan ilman käteistä rahaa.

– Kyllä Suomessakin käteisen käyttö vähenee nopeasti.

– En usko, että kivijalkakauppiaan kannattaa luopua korttimaksamisesta, Tuunainen toteaa.

Finanssiryhmä OP:n tutkimusyksikön OP Labin yksikönpäällikkö Kristian Luoma pitää mobiilimaksamisen kasvun esteenä juuri korttimaksamisen hyvyyttä.

– Näkemykseni mukaan käteismaksujen määrä putoaa radikaalisti tulevina vuosina. Nyt on jo kauppiaita, jotka eivät ota vastaan käteistä. Viiden vuoden päästä käteinen on harvinaisuus. Ja se on aidosti hyvä asia, Luoma sanoo.

Juttu on julkaistu Yrittäjäsanomien numerossa 3/18

 

Teksti

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Grafiikka

Maarit Kattilakoski

Kuva: Istockphoto/visualspace