Etsi

Kansainvälistyminen

Vöner laajenee Viroon – luvassa myös uusia tuotteita

–Mielestäni olemme saaneet yhdellä tuotteella aika paljon aikaan, Vöner Oy:n perustaja Siva Parlar sanoo. Yrityksen liikevaihto on tänä vuonna noin miljoona euroa.

Vehnäproteiinista kebab-lihan korviketta, eli vöneriä, tuottava Vöner Oy on lähtenyt viemään hittituotettaan myös Viron markkinoille. Ensimmäinen ravintola aukesi Tallinnssa parisen kuukautta sitten.

– Kesällä teimme markkinatutkimuksen ja analysoimme, mikä on vegaaniskene Virossa. Sen jälkeen aloitimme logistiikan, jakelun ja brändikoulutuksen eli vöneröinnin Virossa, Vöner Oy:n perustaja Siva Parlar kertoo.

Nyt vöneriä saa Tallinnan lisäksi Pärnussa ja Tartossa yhteensä 15 ravintolassa. Eestinkieliset nettisivut ovat tekeillä ja asiakasravintoloita tulee jatkuvasti lisää. Myös kauppaketjut ovat kiinnostuneita vöneristä.

Vöner perustettiin keväällä 2017. Parlar uskoo, että liikevaihto on tänä vuonna noin miljoona euroa. 

– Meillä on ollut ainoastaan yksi tuote tähän asti. Mielestäni olemme saaneet sillä aika paljon aikaan, Parlar sanoo.

Vöner valmistetaan saksalaisella tehtaalla ja muutekin yrityksen kiinteät kulut ovat pienet. Yritys työllistää kaksi työntekijää, joskin kolmas on tulossa. 

Vuoden vaihteessa Vöner laajentaa tuotepalettiaan. Ensin kauppoihin tulee kolme eri kastikemakua ja uusi vöner-maku. Myöhemmin suunnitelmissa on lanseerata vegaanisia pihvejä ja makkaroita. Myös valmisaterioista on reseptit valmiina.

– Teemme markkinatutkimusta eli pilotointia Saksassa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa. Norjassa ja Tanskassa pilotointi on alkamassa, Parlar kertoo.

 

Elina Hakola

elina.hakola(at)yrittajat.fi

Kuva: Dora Dalila Cheffi