Etsi

Miten kansanedustajaehdokkaat auttaisivat yrittäjiä? Nuoret yrittäjät mukana MTV:n vaaliohjelmassa

Paljonko Suomen yrityksistä on alle 10 hengen mikroyrityksiä? Miten nuoria kannustetaan yrittäjiksi? Muun muassa näitä asioita Nuorten yrittäjien Leo Kadieff tuo esiin sunnuntaina MTV:llä, kun hän pääsee tenttaamaan Sinustako kansanedustaja -ohjelmaan osallistuvia kansanedustajaehdokkaita.

Turkulainen yrittäjä Leo Kadieff kutsuttiin MTV:n uuteen vaaliohjelmaan Sinustako kansanedustaja tenttaamaan kansanedustajaehdokkaita. Kadieffin mukaan tämä on osoitus siitä, että yrittäjien merkitys on tunnistettu.

– On mahtavaa, että yrittäjiä ja etenkin nuoria yrittäjiä halutaan tuoda esille.

Kadieff Suomen yrittäjien Nuorten yrittäjien verkoston johtokunnan puheenjohtaja. 

Hän korostaa, että Suomi ei pärjää, jos työntekoon ja yrittämiseen ei kannusteta. 

– Nuoret ovat innostuneita yrittäjyydestä. On tärkeä saada Suomi kannnustavaksi yrittäjyyteen. Tätä viestiä vien ehdokkaille ja kysyn heiltä kiperiä kysymyksiä yrittäjyydestä, hän kertoo suunnitelmistaan. 

Sinustako kansanedustajan voi katsoa sunnuntai-iltana 7.4. kello 21 MTV:stä. Lähetyksen juontavat Kirsi Alm-Siira ja Juha Kaija.

Vaalit ovat tärkeät yrittäjille

Eduskuntavaalit ovat yrittäjille hyvin tärkeät, sillä niissä valittavat kansanedustajat ja vaalien jälkeen muodostettava hallitus päättää paljon siitä, millaisiksi yrittäjin olosuhteet muodostuvat.

Siksi Suomen Yrittäjät vaikuttaa vaalikeskusteluun Kasva Suomi -tavoiteohjelmallaan ja teki kaikki maakunnat kattaneen vaalikiertueen

Vaalien merkityksestä kertoo myös se, että eduskuntaan on ehdolla erittäin paljon yrittäjiä, yli 440 yrittäjää.

Eeva Ketvel

eeva.ketvel (at) yrittajat.fi