Etsi

Raha

"Miten vaikeaksi lainan saannin voi tehdä?" Yrittäjä tuskailee pankin hitautta – Pelkkä panttikirjojen toimitus kestänyt viikkoja

Juha Ketola on yrittänyt saada yritystoimintaansa varten lainaa pankista toukokuusta lähtien. Prosessin hitaudesta tekee erikoisen se, että Ketolan vakuudet ovat kunnossa.

Ongelmat alkoivat, kun Juha Ketola haki viime maaliskuussa lainaa pankista, jossa oli ollut asiakkaana koko ikänsä.

– Laskin tammikuussa yrityksen arvioidun koko tulevan vuoden kassavirran. Maksoin samaan aikaan talolainaa 1100 eurolla kuukaudessa. Laskin, että jos saan pienennettyä oman lainani erää 500 euroon, pystyisin tekemään yrityksen tulevan investoinnin ilman yrityslainaa.

Tämä ei pankille käynyt. Niinpä Ketola haki yrityslainaa. Sekään ei onnistunut, vaikka vakuudet olivat riittävät.

– Pankki kertoi syyksi sen, että palkkani on liian pieni. Tottakai se on, koska olen nostanut yrityksestä vain juuri sen verran kuin mitä tarvitsen. Silti olen lyhentänyt talolainaa 1100 euroa kuukaudessa.

Lopulta Ketola löysi pankin, joka suostui antamaan lainaa. Se edellytti talolainan ja vakuuksien siirtoa vanhasta pankista uuteen. Elettiin viime toukokuuta.

– Nyt on kulunut kolme viikkoa siitä, kun vakuudet on siirretty. Ne eivät ole vieläkään perillä pankissa, Ketola ihmettelee.

Yrityksen toiminta vaikeutunut

Jo ennen vakuuksien toimittamista kyseiseltä pankilta oli Ketolan mukaan kulunut kuukauden päivät uuden lainan paperitöihin.

– En ole saanut mitään selitystä siihen, miksi prosessi on kestänyt näin pitkään. Ihmettelen, miten digitaalisessa maailmassa on mahdollista, että lainan tekemiseen menee kolme viikkoa. Jos minulla olisi ollut paperit kädessä, olisin vain voinut viedä ne toisesta pankista toiseen ja asia olisi edennyt.

Pitkään kestänyt lainaprosessi on vaikeuttanut Ketolan valmennusalan yrityksen toimintaa.

– Kun ei ole mitään varmuutta siitä, koska saamme rahaa investointiin, olemme joutuneet pistämään sen jäihin. Lainalupauksen saatuani laitoimme investoinnin käyntiin ja jouduimme liemeen, kun rahaa ei tullutkaan. Laskut kuitenkin tulivat.

Ketola on joutunut lainaamaan rahaa useaan otteeseen kavereiltaan, jotta on saanut laskut maksettua.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi