Etsi

Kansainvälistyminen

Noccelan järjestelmä on pysäyttänyt jopa 20 myymälävarkaan ryhmän – Kansainvälistyminen vaati muutosta teknologiasta myyntiin

Noccela uhoaa tekevänsä myymälävarkaista työttömiä. Alalla ei ole tapahtunut tuoteinnovaatioita pitkään aikaan.

On vaikea tarkkaan arvioida, kuinka paljon rahaa kauppiaat häviävät myymälävarkauksien seurauksena, mutta summa on merkittävä. Globaalisti summan on arvioitu lähentelevän 100 miljardia dollaria, mutta summassa on myös muuta hävikkiä.

Turkulainen Noccela on kehittänyt tuotevalvontatekniikan ja sisäpaikannusjärjestelmän, jonka avulla yritys uhoaa tekevänsä myymälävarkaista työttömiä.

– Tuotevalvonnassa ei ole vuosikausiin tapahtunut isompia tuoteinnovaatioita. Youtubesta löytyy opasvideoita, miten kaupasta voi varastaa helposti, perustaja ja yhtiön rahoituksesta vastaava Tapani Talvitie kertoo.

Varas voi esimerkiksi vuorata käsilaukun foliolla, joka estää tuotesuojaportteja kaupan oven vieressä havaitsemasta hälytintä. Noccelan järjestelmä seuraa hälyttimen liikkeitä jo kaupassa sisällä, jolloin hälytyskin saadan jo myymälän sisällä eikä vasta ulko-ovella, kun varas on jo poistumassa. Vartija ja henkilökunta voi reagoida epäilyttävään toimintaan sekunneissa, ja paikannusjärjestelmän avulla tuotteen sijainti välittyy vartijalle reaaliajassa 50 senttimetrin tarkkuudella.

– Meille on kerrottu, että jopa 20 hengen myymälävarastiimi on onnistuttu pysäyttämään järjestelmämme ansiosta. Varkaiden toiminta perustuu usein isompiin ryhmiin, josta osa harhauttaa myymälähenkilökuntaa, Talvitie kertoo.

Kivijalkakauppa kehittyy

Jatkossa Noccela aikoo painottaa viestinnässään enemmän muita hyötyjä, kuten kisaa kivijalan ja verkkokaupan välillä. Talvitie ei usko kivijalkakaupan kuolemaan.

– Kivijalkakaupassa on meneillään pudotuspeli, mutta samalla se kehittyy nopeammin kuin koskaan ennen. Meidän järjestelmämme tarjoaa tietoa asiakaskäyttäytymisestä ja esimerkiksi siitä, miten tuote liikkuu rekistä kassalle. Käykö se sovituskopin kautta vai ei. Hälytysjärjestelmä auttaa myös myymään lisää, kertomalla asiakaspalvelijalle, että kuluttaja on mahdollisesti kiinnostunut tuotteesta ja hänelle kannattaa tarjota apua, Talvitie sanoo.

Tavoite on siis lisätä asiakaskohtaamisia kaupan sisällä ja tehostaa myymälän toimintaa.

Noccelan järjestelmä on ollut Suomessa käytössä esimerkiksi XXL:ssä, K-Raudassa, S-ryhmässä ja Intersportissa.

Kansainvälistymisen pitkä tie

Noccela kansainvälistyy, mutta tie uusille markkinoille on ollut pitkä. Ensinnäkin yritys ei ole voinut palkata ulkopuolista osaamista, vaan kaikki teknologiset ratkaisut on täytynyt ratkaista ja kehittää itse. Varsinais-suomalaiselle yritykselle Nokian toimintojen alasajo Salossa oli onnenpotku, sillä oikeanlaista radioteknistä osaamista oli saatavilla.

Yritys on osallistunut kansainvälisille messuille, mistä kokemukset ovat hyviä – mutta ensimmäisistä messukäynneistä osa jäi tuloksiltaan laihoiksi.

– Standeilla kävi paljon erilaisia komponenttitoimittajia ja partneritoimintaa tarjoavia yrityksiä, mutta asiakkaiden päätöksentekijöitä tietyillä ensimmäisten vuosien jälleenmyyntimessuilla emme juurikaan tavoittaneet, Talvitie kertoo.

Sen sijaan hyviä tilaisuuksia ovat olleet esimerkiksi Retail Risk -palkintojenjakogaalat Dallasissa ja UK:ssa, joista yritys on pokannut viime vuonna kolme kansainvälistä palkintoa ja samalla saaneet keskusteluja käyntiin muutamien globaalisti tunnettujen asiakkuuksien kanssa.

Yrityksen suunnittelu alkoi 2012 ja se perustettiin vuonna 2014. Saman vuonna se sai siemenrahoitusta.

Hollantilaiset enkelisijoittajat tulivat mukaan 1,2 miljoonalla eurolla vuonna 2016 ja seitsemän suomalaissijoittajan ryhmä vuonna 2018. Tänä vuonna yritys on saanut Nuoret innovatiiviset yritykset -ohjelman rahoitusta ja muiden rahoitusinstrumenttien kautta 1,25 miljoonaa euroa. 

Teknologiayrityksestä myyntipainotteiseksi

Vuodet 2018 ja 2019 ovat olleen Noccelassa kovia työvuosia, sillä yritystä on leivottu uuteen uskoon. Se on opetellut myymään.

– Olemme muuttaneet yrityksen painopistettä teknologiasta myyntiin ja kehittäneet palvelumallia. Olemme edelleen pieni, suomalainen yritys ja kehitämme edelleen myyntiä ja markkinointia, Talvitie kertoo.

Noccela työllistää noin 20 työntekijää.

Nyt yritys on aloittanut viennin Ruotsiin ja Saksaan vuoden 2018 lopulla. Tässä vaiheessa yritys keskittyy Suomen lisäksi näihin maihin ja laajenee hiljalleen Euroopassa. Yhdysvallat ja Aasia tulevat sitten, kun lähimarkkinoita on saatu paremmin haltuun.

– Meillä on pilvipalvelu, mutta lisäksi toimitamme laitteet. Logistiikka ja kumppaniverkostot vaativat paljon työtä. Emme voi haukata liian isoa palaa kerrallaan, Talvitie sanoo.


Kansainvälistymisen haasteita

1. Suurten asiakasketjujen päätöksenteko on hyvin keskittynyttä. Oikeiden ihmisten löytäminen ja heihin yhteyden luominen on haastavaa. Päätöksentekopolku on myös erilaista eri yrityksissä. Siihen saattaa osallistua monta henkilöä ja prosessi voi kestää hyvinkin pitkään.

2. Luottamuksen rakentaminen on tärkeää ja vaatii kasvotusten tapaamisia. Ketään harvemmin kertoo myymälävarkausongelmista puhelimessa.

3. Messuille täytyy varata paikka ajoissa ja valmistautua hyvin. Varaa aikaa myös jälkipuintiin.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi