Etsi

Kunta

Tehtävä Juvalla: Lisää ymmärrystä yrittäjyydestä kuntien virkamiehille

Viranhaltijat Juvalta, Mäntyharjulta, Kangasniemeltä, Puumalasta ja Rantasalmelta saavat huomenna perjantaina yrittäjyysoppia. 

Juvalla järjestettävässä valmennuksessa kasvatetaan viranhaltijoiden ymmärrystä yrittäjien ajattelutavasta, tulonmuodostuksesta ja liiketoiminnallisista ratkaisuista.

Valmennuksen tuloksia arvioidaan ensi vuoden toukokuussa, kun Elinkeinopoliittisen mittaristo -kyselyn tulokset julkaistaan. Mittaristossa yrittäjät arvioivat kuntien yrittäjämyönteisyyttä.

– Jotta kunta pystyy toimimaan yrittäjyyttä ja elinvoimaa tukien, kunnan viranhaltijoilla pitää olla ymmärrystä siitä, miten yritykset toimivat, ja millä perusteella ne tekevät liiketaloudellisia päätöksiä. Yrittäjyyskasvatusta on kyllä tarjolla lapsille ja nuorille, sekä yrittäjäksi aikoville, mutta hyvin vähän muille. Mielestänne on tärkeää, että kunnillekin on tällaista tarjontaa, Suomen Yrittäjien elinkeino- ja kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin sanoo.

– Erityisen tärkeää on havaita, onko kunnan omissa toimintatavoissa sellaista, että alueen yritykset jättävät kasvun tai työllistämisen mahdollisuudet käyttämättä. Yrittäjyysvalmennus yhdessä yrittäjäjärjestön ja naapurikuntien kanssa on yhdessä tekemistä elinvoimamme eteen, Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska huomauttaa.

Juvan kanssa Suomen Yrittäjien toteuttamaan yrittäjyysvalmennukseen osallistuvat Rantasalmi, Puumala, Mäntyharju sekä Kangasniemi.

– Puumalassa on runsas yrityskanta, ja on erittäin tärkeää, että yrittäjät voivat luottaa kunnan toimintaan, oli kyse sitten johdon tai rivityöntekijöiden toiminnasta. Tämä on ensimmäinen vastaava valmennus, mutta toivottavasti käytäntö juurtuu pysyvämmäksikin, Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden sanoo. 

"Mitä enemmän yrityksiä, sitä enemmän työpaikkoja"

Satu Grekinin mukaan yrittäjät itse ovat paras taho valaisemaan, mitkä konkreettiset asiat rohkaisevat yrityksiä investoimaan ja työllistämään. Yrittäjyysvalmennuksessa tätä viestiä tuovat eri alojen eri kokoiset yrittäjät läheltä ja kauempaa.

– Mitä enemmän kunnassa on yrityksiä, sitä enemmän siellä on myös tuottavuutta, työpaikkoja ja palveluita asukkaille. Yrittäjyyttä edistetään esimerkiksi ryhdikkäällä maankäyttö- ja kaavoituspolitiikalla sekä järjestämällä kaupungin palvelut markkinoita avaavalla ja tervettä kilpailua ruokkivalla tavalla. Kunnan pulma usein on se, että vain osa viranhaltijoista on sitoutunut yrittäjyyden ja elinvoiman eteen toimimiseen. Valmennus hitsaa viranhaltijat toimimaan yhteen, Grekin sanoo.

Yrittäjyyden lainalaisuudet ovat hänen mukaansa samat. Korkeakoulupaikkakunnille syntyy kuitenkin usein erilaista yrittäjyyttä kuin muille seuduille.

– On hyvä tunnistaa oman alueen yrittäjien erityispiirteet ja huomioida ne kuitenkaan sulkematta samalla ovia uusilta markkinoille pyrkijöiltä.

Juvan kunnantalolla järjestettävä tilaisuus pitää sisällään muun muassa yrittäjyyspuheenvuoroja, joissa keskitytään oman yrityksen pyörittämiseen.

– Päätavoite on valmentaa kuntaa ymmärtämään yrittäjyyttä, ei olla vaikuttamistilaisuus. Käymme muun muassa läpi, mistä yrittäjien tulot tulevat, minne ne menevät ja miten katelaskentaa tehdään.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

toimitus (at) yrittajat.fi