Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Sote

Palveluseteliteko-palkinto ensimmäistä kertaa yrittäjälle – Työtä oman ammattikuntansa puolesta

Ammattijärjestäjä Laura Holmström on voittanut Vuoden Palveluseteliteko 2019 -palkinnon vaikuttavasta työstä uuden palvelusetelituotteen parissa.

Laura Holmström on viitoittanut tietä ammattijärjestäjän palveluiden tuottamiselle palvelusetelillä.

Järjestysvinkit toiminimellä toimiva yrittäjä Holmström on tehnyt kunnioitettavaa työtä raivatessaan latua kokonaan uudelle palvelusetelituotteelle eli ammattijärjestäjän palvelulle, linjaa asiantuntijaraati. Raadin mukaan Holmström on toiminnassaan osoittanut ennakkoluulotonta yritteliäisyyttä ja yhteistyön halua.

Asiantuntijaraati halusi tänä vuonna korostaa yrittäjän vaikutusmahdollisuuksia ja yhteistyön tärkeyttä palvelusetelitoiminnan kehittämisessä. Aiempina vuosina palkinnon on saanut julkisen sektorin toimija.

– Holmström on tehnyt esimerkillistä ja pitkäjänteistä vaikuttamistyötä oman ammattikuntansa puolesta, ja mikä tärkeintä, kansalaisten hyväksi, raati perustelee.

Holmström oli mukana vuosina 2018-19 tarjoamassa ammattijärjestäjän palvelua Hyvinkäällä Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilussa. Kyseessä on sosiaalipalveluksi luokiteltu palvelu, joka olisi monistettavissa vakiintuneemmaksikin käytännöksi Suomessa.

Palkinto jaetaan vuosittain innovatiiviselle ja esimerkilliselle teolle, joka luo hyviä ja monistettavia käytäntöjä palvelusetelitoimintaan sekä edesauttaa kuntalaisten palveluiden saatavuutta ja valinnanvapautta. Palvelun jakaa vuosittain palvelusetelijärjestelmä Vaana Oy.

Ammattijärjestäjän palvelulle valtakunnallista tarvetta

Ammattijärjestäjä on järjestämisen asiantuntija, joka yhdessä asiakkaan kanssa luo järjestystä ja tilaa sekä auttaa asiakasta luopumaan turhasta tavarasta.

– Tavoitteena kokeilussa oli helpottaa arkea lapsiperheessä. Tunne siitä, kuinka uupunut asiakkaani oli ensimmäisellä kerralla, oli käsin kosketeltavissa, Holmström kertoo ja jatkaa että avun jälkeen asiakas oli voimaantunut.

Ammattijärjestäjällä on aina vaitiolovelvollisuus, jolloin asiakas voi saada luottamuksella tukea ja apua.

Laura Holmströmin mukaan palveluita hyödynnetään koko ajan enemmän. Ammattijärjestäjiä on koulutettu Suomessa vajaan kymmenen vuoden ajan ja heitä on Suomessa alle 300. Ammattijärjestäjän palveluita on Suomessa osassa kunnista järjestetty ostopalveluina.

Valintaraatiin kuuluivat SY:n elinkeino- ja kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin, Pohjois-Karjalan Siun Soten palveluseteliasiantuntija Jaana Puranen sekä Stella Kotipalvelut Oy:n aluepäällikkö Pia Viitala.

 

toimitus (at) yrittajat.fi