Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

87-vuotias Levin igluyrittäjä pysyy tyynenä: "Yrittäjällä täytyy olla usko hyvä 10 ja laskento heikko 5"

Levin Iglujen perustaja Tauno Mäkelä, 87, ei malttanut jäädä kiikkustuoliin. Koronan keskellä revontulihotelli on avannut ovensa entistä useammille suomalaisille.

Kansainväliset matkailijat puuttuvat, mutta paraikaa Levillä ja muualla Lapissa on käynnissä kotimaan hiihtolomasesonki, joka tuo pohjoiseen kymmeniätuhansia ihmisiä Etelä- ja Keski-Suomesta.

– Tässä tilanteessa pitää käyttää koko ajan mielikuvitusta, Tauno Mäkelä ja hänen toimitusjohtajatyttärensä Kristiina Kylmälahti sanovat.

– Täällä Levillä on ollut aina hyvä yrittäjien välinen yhteishenki. Tällä hetkellä yritämme yhdessä saada suomalaiset matkailijat kokeilemaan sellaisia asioita, joita he eivät normaalisti täällä tee, Kristiina Kylmälahti kertoo.

Lapin matkailuyrittäjien koronan leviämisen ehkäisytoimista huolimatta maan hallitus ja terveysviranomaiset ovat huolissaan siitä, että virus leviää hiihtolomasesongin vuoksi. Sulkutila astuu voimaan Lapissakin maanantaina 8. maaliskuuta.

”Usko hyvä 10 ja laskento heikko 5”

Kuudella vuosikymmenellä yrittäjänä toiminut Tauno Mäkelä, 87, rakastaa haasteita niin työssään kuin vapaa-ajallaan. Yhä jatkuvan yrittäjyyden ohella hän muun muassa pelaa tennistä, hiihtää ja golfaa.

Aamunsa Levin Iglut omistavan Luisu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mäkelä aloittaa aina tyylilleen uskollisesti.

– Käyn läpi iglujen varausasteen ja Utsu-ravintolamme edellisen päivän myynnin, hän kertoo.

Levillä monet nuoremmat yrittäjät katsovat Mäkelää ylöspäin. Korona-ajan keskellä huomio on kiinnittynyt muun muassa 90-luvun lamasta ja 2000-luvun finanssikriisistä selvinneen konkarin tyyneyteen.

– Yrittäjällä täytyy olla usko hyvä 10 ja laskento heikko 5, ensimmäisen yrittäjäuransa kananjalostajana tehnyt Mäkelä sanoo.

Kuluneen vuoden aikana hän on ollut valmis oppimaan myös uutta.

– Me pidämme jatkuvasti strategiapäiviä vaimoni ja iglujen toiminnassa mukana olevien tyttärieni kanssa, Mäkelä kertoo.

Huomio nyt suomalaisiin

Ennen viime kevättä Levin Igluilla meni hienosti: Iglukylässä vieraili niin Hollywood-tähtiä kuin esimerkiksi Saudi-Arabian kuningashuoneen jäseniä. Tiedotusvälineistä jopa CNN oli luokitellut Levin Iglut maailman parhaaksi revontulihotelliksi.

Viime kuukausina iglujen varausaste on ollut alle kolmekymmentä prosenttia.

– Tällä viikolla meillä on ollut kahdet pienet häät, Kristiina Kylmälahti iloitsee.

Syksyn 2020 ruska-aikana iglujen käyttöaste oli parempi kuin yhtenäkään aiempana syksynä, ja tälläkin hetkellä Levin Iglut on yksi somen seuratuimmista suomalaishotelleista.

– Jatkossa aiomme hajauttaa asiakaskuntaamme ja kansalaisuuksia vielä nykyistä enemmän.

– Keväällä harmittelimme, että olimmeko jättäneet suomalaiset liian vähälle huomiolle, ja myös hintoja piti miettiä uudelleen, Tauno Mäkelä kertoo.

Samaan ongelmaan havahduttiin monissa muissakin kansainvälisiin asiakkaisiin keskittyneissä Lapin yrityksissä.

”Olen aina ollut yrittäjäluonne”

Kun Levin Iglut suljettiin viime keväänä muun Suomen mukana, konkariyrittäjä katsoi taaksepäin. Mäkelän mieleen muistuivat esimerkiksi hänen kotitilallaan Vilppulassa tapahtuneet sukupolvenvaihdokset.

– Maa- ja metsätaloustilan siirtymisestä kananjalostukseen tuli kannattavaa vasta useamman vuoden jälkeen, Tauno Mäkelä kertoo ajasta, jolloin hän aloitti kotitilansa luotsina.

2000-luvulla kotitilalla tehtiin jälleen sukupolvenvaihdos, eivätkä tilaa jatkaneet Mäkelän tytär ja tämän puoliso enää tarvinneet Mäkelää kuin satunnaisena tutorina.

Täysipäiväinen eläköityminen ei kuitenkaan sopinut Mäkelän suunnitelmiin.

– Olen ollut aina yrittäjäluonne, eikä aikani ole oikein koskaan kulunut keinutuolissa, hän perustelee.

Lapin-reissuillaan Mäkelä oli tähyillyt jo pitkään Utsuvaaralle, jossa hän omisti maata. Syntyi ajatus iglukylästä, jollaisia Suomessa oli ennestään vain yksi.

”Emme saaneet avustusta igluhankkeeseen”

Tauno Mäkelä jäi igluideansa kanssa melko yksin.

– Esimerkiksi yritystutkijat totesivat, että kannattamaton, huono idea. Emme saaneet avustusta lainkaan, Mäkelä kertoo.

Rakennustyöt aloitettiin lainarahalla, ja ensimmäiset neljä iglua valmistuivat vuonna 2008. Nyt igluja on jo lähes 30 kappaletta.

– Kylä on kasvanut kuin pieni lapsi. Viimeisimmät kolme luksusiglua valmistuivat kolme vuotta sitten, Mäkelän tytär ja Levin Iglujen toimitusjohtaja Kristiina Kylmälahti kertoo.

Hän tuli mukaan iglukylän toimintaan ihan alkuvaiheessa.

– Minä huomasin pian, että isä on osunut naulankantaan, matkailualalla parikymmentä vuotta jo aiemmin työskennellyt Kylmälahti sanoo.

Alkutaipaleella isä ja tytär hyväksyivät sen, ettei pikavoittoja ollut odotettavissa.

– Kesti kolme–neljä vuotta ennen kuin kansainväliset matkanjärjestäjät löysivät meidät ja toiminnastamme tuli kannattavaa, Mäkelä kertoo.


LUISU OY

  • Liikevaihto: 3,3 miljoonaa euroa (1.6.2019-31.5.2020/toiminta keskeytyi maaliskuussa, kun kylä suljettiin kesken kauden)
  • Liikevoitto: 224 000 euroa
  • Työntekijöitä: 25 (sesonkiaikaan)
  • Perustettu: 1990, majoitustoiminta alkoi 2008

Teksti ja kuva: Leila Itkonen

toimitus(at)yrittajat.fi