Etsi

Tutustu ja hyödynnä

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Järjestö

Koulujen kesälomia siirrettävä myöhemmäksi

Etelä-Savon Yrittäjät on tehnyt Suomen Yrittäjien liittokokoukselle aloitteen siitä, että Suomen Yrittäjät alkaa aktiivisesti edistämään koulujen kesälo-mien siirtämistä myöhemmälle syksyyn ja että Suomen Yrittäjät ottaa tämän viralliseksi kannakseen. Suomen Yrittäjien liittokokous järjestetään Jyväsky-lässä 17.10.2020.

Elinkeinoministeriön vuonna 2018 tekemän selvityksen mukaan koulujen kesälomien siirto kahdella viikolla lisäisi matkailutuloa ja työllisyyttä. Matkailutulo kasvaisi kesäkuukausina yhteensä noin 219 miljoonaa euroa. Siirto lisäisi myös matkailuyritysten tarvitseman henkilöstön määrää 1 300 henkilötyövuoden verran. Matkailutulo kasvaisi ministeriön selvityksen mukaan vuositasolla 2,5 ja kesäkuukausina 9,3 prosenttia, henkilöstön määrä 1,6 prosenttia.

Suomessa on vuosia puhuttu matkailukauden jatkamisesta. Koululaisten kesälomien ajankohdan muuttaminen siirtäisi Suomea eurooppalaiseen lomakäytäntöön, mikä mahdollistaisi yhteistyötä ja kansainvälistymistä. Suomen kesäsesonki tasoittuisi ja pitenisi, minkä myötä yhä useampi palvelu olisi avoinna ja se toisi elinvoimaa paikkakunnille. Ulkomaalainen matkailija kokisi avoinna olevan Suomen.

Kotimaan matkailu on ollut kesällä 2020 vahvassa nosteessa. On tehtävä toimia, että tämä suunta säilyy ja vahvistuu. 

Etelä-Savon Yrittäjät ry.

Lisätiedot

Niina Kuuva
aluejohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät
040 731 1686

 

 

Jäsenedut tästä