Etsi

Emergency banner

Korona

Yksinyrittäjän koronatukeen selvyyttä lähihetkinä

Yksinyrittäjille suunnattu tuki odottaa asian mahdollistavaa asetusta. Se on käsittelyssä todennäköisesti huomenna ja se saataneen voimaan loppuviikosta. Hämäläiset kunnat saavat ohjeet tuen jakamisesta tänään tiistaina.

Yksinyrittäjät voivat pian hakea tukea kunnilta koronavirustilanteesta johtuviin vaikeuksiin. Haku pyritään avaamaan kunnissa viimeistään 14. huhtikuuta. Tukea haetan yrityksen sijaintikunnasta ja sen suuruus on 2 000 euroa. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen.

Tukipäätöksen valmistelu on mahdollista suorittaa myös elinkeinoyhtiön henkilöstön toimesta. Itse tukipäätös tehdään virkavastuulla, koska se on luonteeltaan tyypillinen viranhaltijapäätös.

– Meillä Janakkalassa Yritystalo Veturi todennäköisesti valmistelee yksinyrittäjätukeen liittyvät päätökset, mutta odotellaan asiassa vielä virallisia päätöksiä, totesi yrityskehittäjä Antti Aaltonen maanantai-iltana Janakkalan Yrittäjien virtuaalisilla iltakahveilla.

Valmistelun tavoitteena on ollut, että tukiprosessi on mahdollisimman kevyt niin kuntien kuin yritystenkin osalta. Kuntaliiton tiedotteen mukaan kriteerit pidetään yksinkertaisina ja helposti tulkittavina. ”Vastuu hakemuksessa esitettyjen tietojen oikeellisuudesta on tuen hakijalla, eli yrittäjällä. Tuen myöntäminen ei edellytä kunnilta tuen käytön valvontaa”.

Myös työttömyysturva on lakia vailla

Yrittäjien laajennetusta työttömyysturvasta on tiedotettu jo parin viikon ajan. Myös tässä asiassa käytäntö odottaa lainsäädäntöä. Valmisteltu turva muodostuisi työmarkkinatuesta ja se olisi 724 euroa kuukaudessa. Merkittävää ja uutta on se, että yritystä ei tarvitse ajaa alas, jotta tukea saa. Työttömyysturva ei koske vain yksinyrittäjiä, vaan myös muita yrittäjiä.

Yrittäjän pitää ilmoittautua työnhakijaksi TE-toimistoon 15. huhtikuuta mennessä, jolloin hän voi saada etuutta jo 16. maaliskuuta alkaen.

– Ilmoittautuminen on tärkeää, jotta TE-toimisto voi antaa etuuden maksajalle työvoimapoliittisen lausunnon, jossa oikeus etuuteen todetaan. Etuuden maksaa Kela, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén neuvoo.

Katso myös: Yksinyrittäjät - usein esitetyt kysymykset ja vastaukset >>