Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Sote

Helsingin ja Pääkaupunkiseudun Yrittäjät: Sote-uudistuksessa on vielä paljon korjattavaa

Helsingin ja Pääkaupunkiseudun Yrittäjät pitävät valmisteilla olevaan sote-uudistukseen lausuntokierroksen jälkeen suunniteltuja muutoksia riittämättöminä. Sote-uudistusesitys on saanut paljon kritiikkiä eri tahoilta. Uudistuksen yritysvaikutuksia on arvioitu puutteellisesti, mihin on kiinnittänyt huomiota myös lainsäädännön arviointineuvosto.

Yrittäjät pitävät tärkeänä tehdä tuleviin sote-lakeihin erityisesti seuraavia muutoksia:

1.    Maakunnat on velvoitettava erottamaan järjestäminen ja tuottaminen toisistaan. Vain palvelutuotannon tilaajan ja tuottajan eriyttäminen luo tilanteen, jossa kaikki tuottajat toimivat samoin ehdoin ja niiden toimintaa valvotaan samalla tavoin.

2.    Palveluiden järjestämisen tulee perustua monituottajamalliin, jossa myös pienten yritysten mahdollisuudet tuottaa palveluita turvataan.

3.    Järjestämislakiin tulee kirjata asiakkaan oikeudesta palveluseteliin.

4.    Palvelustrategian laatimisessa on tarpeen huomioida pk-yritykset hankintalain hengen mukaisesti.  

5.    Maakunnille tarvitaan velvoite noudattaa yhtä yhteistä kustannuslaskennan mallia, jotta palveluntuottajia kohdellaan tasavertaisesti ja saadaan aikaan aito kilpailu laadulla sekä hinnalla.   

6.    Pääkaupunkiseudulta ja Uudeltamaalta kerättävät tulot pitää voida kohdentaa alueen omiin kasvaviin palvelutarpeisiin.

Henkilösuojainten kustannukset korvattava myös yksityisille palveluntuottajille 

Erilaisten henkilösuojainten käyttötarve on erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntynyt merkittävästi koronavirusepidemian yhteydessä. Henkilökuntaa tulee suojata tartunnoilta ja tartunnan leviämistä on ehkäistävä sekä julkisella että yksityisellä puolella. Suojainten käyttötarve on epidemian aikana moninkertaistunut muun muassa vanhustenhuoltoon liittyvien ohjeiden johdosta. 

– Hoivapalveluita tarjoavassa yrityksessämme on kuusi hoivakotia ja lisäksi tarjoamme kotihoidon ja kotisiivouksen palveluita. Palveluidemme piirissä esimerkiksi pelkkiä suu-nenäsuojaimia kuluu noin 15 000 kappaletta kuukaudessa, kun ennen pandemiaa niiden tarve oli noin parin sadan kappaleen pinnassa kuukausittain, kertoo Yrittäjien sote-johtoryhmän puheenjohtaja Anne Kangas.

Valtio onkin päättänyt korvata kunnille koronaviruksesta aiheutuvia ylimääräisiä suojavarustekustannuksia. Pääkaupunkiseudun kunnat eivät ole kuitenkaan sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaisesti korvanneet vastaavasti myös yksityisten palveluntuottajien ylimääräisiä suojainkustannuksia.

Sote-palveluiden kilpailutuksia tehdään vain määräajoin ja monessa tapauksessa on pitkä sopimuskausi meneillään. Siten palveluita tuottavat yritykset eivät ole voineet sisällyttää ennalta arvaamattomia ylimääräisiä kustannuksia nykyisiin sopimuksiinsa. Yrittäjäjärjestöt pitävät välttämättömänä, että kaupungit ohjaavat valtion maksamia korvauksia myös yksityisille palveluntuottajille.

Sote-yrittäjät tapasivat Helsingin apulaispormestari Vesikansan

Yrittäjien sote-johtoryhmä tapasi 18.11.2020 hybridikokouksessaan Helsingin apulaispormestari Sanna Vesikansan. Tapaamisessa keskusteltiin sote-uudistuksesta ja todettiin, että pääkaupunkiseudun kaupungeilla on monelta osin yhteneväiset näkemykset yrittäjien kanssa uudistuksen linjauksista. Niin kaupungit kuin yrittäjätkin ovat huolissaan myös uudistuksen rahoitussuunnitelmien vaikutuksesta alueen palvelutasoon ja kilpailukykyyn.

Tapaamisessa yrittäjiä puhuttivat koronasta aiheutuvien ylimääräisten suojavarustekustannusten korvaaminen sekä Helsingin mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämistarpeet. Yhteistyön tiivistäminen pk-yritysten kanssa mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämisessä toisi kaupungille merkittäviä kustannussäästöjä. Hyvänä esimerkkinä tuotiin esille Vantaa, jossa mielenterveyspalveluiden tiivis yhteistyö kaupungin ja yritysten välillä tuottaa asiakkaille monipuolisempia palveluita pienemmin kustannuksin. Vastaavanlaista yhteistyötä on tarpeen kehittää myös muissa pääkaupunkiseudun kunnissa. 

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Anne Kangas, Yrittäjien sote-johtoryhmä
p. 040 715 4945, anne.kangas(at)hoitokotipaivakumpu.fi

Toimitusjohtaja Tiina Oksala, Helsingin Yrittäjät
p. 040 548 1104, tiina.oksala(at)yrittajat.fi

Helsingin Yrittäjät ry ja Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ry ovat Suomen Yrittäjien aluejärjestöjä. Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrittäjiä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi