Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Koulutus

Yrittäjä: katso tulevaisuuteen ja kasvata osaamista

Oulun yhteishaastattelu 9.12.2020

Yrittäjä: katso tulevaisuuteen ja kasvata osaamista

Jotta yritys voi menestyä, se tarvitsee ammattitaitoisia ihmisiä. Kehittymisen edellytys on jatkuva oppiminen.

Kannustan yrittäjiä katsomaan tulevaisuuteen ja kasvattamaan omaa ja yrityksen työntekijöiden ammattitaitoa, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja ja yrittäjä Jussi Riikonen, Videcam Oy toteaa.

Riikosen mukaan monella yrittäjällä ei ole oman alan osaamisen lisäksi juurikaan yrittäjyyteen tai yrittäjänä toimimisen osaamista. Yritystoiminta on saattanut käynnistyä harrastuksen pohjalta. Ongelmia voi tulla, kun yritys kasvaa laajentumisen tai uuden toimialan myötä.

Tässä voi auttaa esimerkiksi yrittäjän ammattitutkinto. Siitä olen kuullut positiivisia kommentteja.

Ammatillinen koulutus mahdollistaa moneen

Tarve osaamisen kehittämiselle on suuri. Juuri nyt tarvitaan pienillä työpaikoilla täsmäosaamisen lisäksi moniosaamista.

Erityisesti digitaidot ovat välttämättömiä. Esimerkiksi myyjä voi käyttää useita ohjelmia ja tarvita niihin osaamista, palvelujohtaja Virpi Spangar Koulutuskuntayhtymä OSAOn työelämä- ja yrityspalveluista kertoo.

Ammatillisella koulutuksella on tärkeä rooli yrittäjän ja työntekijöiden osaamisen kasvattamisessa. Ammatillinen koulutus tarjoaa Spangarin mukaan lukuisia mahdollisuuksia suorittaa tutkinto tai tutkinnon osa. Palvelu yksilöidään tarpeen mukaan.

Yrittäjälle suosittelen yrittäjän oppisopimuskoulutusta. Siinä opiskelu tapahtuu työssä oppien ja tehtävät sovelletaan omaan työhön. Tervetuloa kehittämään osaamista!

Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö kannattaa

Yritysten ja ammatillisten oppilaitosten välinen yhteistyö on hyödyllistä molemmin puolin. Yrittäjälle oppilaitosyhteistyö tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa henkilöstön osaamista tai opiskelijasta tulevaisuuden työntekijä.  

Oppilaitoksen ja yrityksen välinen yhteistyö voi käytännössä olla esimerkiksi opiskelijoiden vierailu yritykseen. Yrittäjät voivat kertoa opiskelijoille yrittäjänä toimimisesta ja omasta osaamisesta, järjestöpäällikkö Kirsi Anttila Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä kertoo.

Myös Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät on tehnyt tiivistä yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. OSAOn kanssa sillä on kumppanuussopimus.

Tiivis yhteistyö kannattaa, sillä oppilaitoksilta kuulee esimerkiksi hyvistä opiskelumahdollisuuksista, Anttila vinkkaa.

Palvelua tarpeiden mukaan

Pohjois-Pohjanmaalla BusinessAseman toimijat – muun muassa BusinessOulu ja Koulutuskuntayhtymä OSAO – palvelevat yrityksiä koko niiden elinkaaren ajan aina perustamisesta kansainvälistymiseen. Yritykset saavat apua myös osaavan työvoiman löytämisessä. BusinessAsema toimii lisäksi uusien ratkaisujen yhteiskehittämis- ja kokeilualustana.

Tavoitteena on, että asiakas löytää palvelut helposti ja ratkaisu etsitään tarpeiden mukaan. Järjestämme myös erilaisia tapahtumia ja -tilaisuuksia yrittäjille, palvelupäällikkö Helena Poukkanen BusinessAsemalta ja BusinessOulusta kertoo.

Tarpeiden ennakointi on oleellista. Pohjois-Pohjanmaan liiton koordinoimassa maakunnan ennakointiverkostossa ovat mukana maakunnan koulutuksenjärjestäjät ja kehittäjäorganisaatiot. BusinessOulu, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ja OSAO osallistuvat yhteiseen ennakointityöhön ja tekevät sitä myös itse.

Parhaillaan pohdimme, miten yritysten osaamistarpeita voisi kartoittaa jatkuvana prosessina, Helena Poukkanen kertoo.

Lue lisää ammatillisesta koulutuksesta täältä.

 

Anne Öhman

anne.ohman (at) yrittajat.fi