Etsi

Miten vuoden 2019 tekoäly voisi palvella parturi-kampaamossa?

Vuonna 1956 Amerikassa unelmoitiin innovatiivisesti, että vuoden sisään voitaisiin rakentaa kone, joka ajattelee kuin ihminen. Tuohon tavoitteeseen on vielä vähän matkaa, joskin isoja askelia sen suuntaan on harpattu vuoden -56 jälkeen.

Teksti: Pauli Isoahon 6.2.2019 luennon ja keskustelun pohjalta Sanna Sassi/UY

Lähimmäs vuoden 1956 tavoitetta on päästy tämän hetken tekoälyllä, jota voidaan määritellä Pauli Isoahon sanoin ”tietokoneohjelmistoksi, joka ratkaisee rajatun ongelman tavalla, joka ei ole aiemmin ollut mahdollista.” Määrittely herättää kysymyksen, miksi ei ennen, miksi nyt? Ratkaistakseen näitä rajattuja ongelmia, ohjelmisto tarvitsee käyttöönsä ohjeita (algoritmeja), paljon konetehoa ja suuren määrän tietoa sähköisessä muodossa sekä pääsyn tietoon (internet).

Kohtaamme tekoälyä päivittäin, usein mieltämättämme toimintaa tekoälyohjelmistoksi. Navigaattori, älypuhelimen kasvojentunnistus tai puheohjaus laitteessa, ovat jokapäiväisiä ja nopeasti yleistyviä esimerkkejä tekoälyohjelmistoista.

Tekoälyn vahvuuksia ovat rutiinit, logiikka, nopeus ja tarkkuus, sen saadessa riittävästi esimerkkejä ja harjoitusta. Se on siis hyvä suorittamaan rajattuja tehtäviä, mutta kykenemätön ihmisen tavoin tuntemaan tai tiedostamaan, ajattelemaan luovasti. Tekoäly voidaan opettaa mm. tunnistamaan virheitä, suosittelemaan kerätyn tiedon perusteella, kääntämään tekstiä, mainostamaan ryhmittelyn mukaan ja löytämään maali (esim. robotti-imuri löytää tien kulkea, vaikka huoneessa vaihdettaisiin järjestystä).

 

Esimerkki, miten tämän hetken tekoäly voisi palvella parturi-kampaamossa

1. Asiakkaiden tunnistaminen ja tervehdys
Tekoälylle opetetaan asiakkaiden kasvot. Seuraavan kerran kohdatessaan asiakkaan, se tunnistaa tämän ja tervehtii asiakasta halutuin sanoin. Tekoäly kykenee muistamaan myös asiakkaan edelliset hiusmallit tms. 

2. Ajanvarausbotti verkkosivuille
Verkkosivuille kirjoittamalla keskusteleva ajanvarausautomaatti, joka kyselee asiakkaalta, mihin ajankohtaan haluaisi tehdä varauksen, mitä palveluita asiakas haluaa varata ja ehdottaa sitten aikoja. Kun asiakas varmistaa haluamansa ajan ja toimenpiteen, botti tekee asiakkaalle varauksen ja lähettää niistä automaattisesti muistutuksia.

3. Ajanvarausbotti puhelimeen
Sama toiminto kuin edellinen mutta puheella toimiva. Asiakas soittaa parturi-kampaamoon, automaattibotti vastaa ja varaa ajan.

 

Tekoäly on sekä tätä päivää, että yhä isommissa määrin tulevaa. Tässä hetkessä kiinnostavaa on oppia ymmärtämään sen suomat mahdollisuudet, ja toisaalta myös rajallisuudet.

 

Kuule ja keskustele aiheesta lisää tekoälyasiantuntija Pauli Isoahon kanssa Tekoäly-tilaisuuksissamme Porvoossa 6.3., Kirkkonummella 21.3. ja Mäntsälässä 11.4. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille jäsenyrittäjille.