Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Perhevapaauudistus – hyötyjä kaikille osapuolille

Perhevapaauudistus on tulossa ensi vuonna ja tuo mukanaan koko joukon tervetulleita muutoksia. Se mahdollistaa perhevapaiden käyttämisen entistä joustavammin. Uudistusten myötä perhe- ja työelämän yhdistämisen mahdollisuudet paranevat niin työntekijän, työnantajan kuin yrittäjän näkökulmasta.

Uudistus tasaa perhevapaista aiheutuvien kustannusten jakautumista yritysten välillä. Erityisesti uudistus helpottaa yrittäjäperheiden tilannetta, mahdollistamalla sekä lasten että yrityksen hoitamisen hyvin.

Uudistuksen myötä molemmilla vanhemmilla olisi 160 vanhempainrahapäivää, joista toiselle vanhemmalle voi luovuttaa 63 päivää. Näiden lisäksi synnyttävällä vanhemmalla olisi 40 päivän raskausrahakausi. Toisen vanhemman vanhempainvapaapäivät lisääntyvät lyhentämättä toisen vanhemman nykyisin käytössä olevien päivien määrää.

Vanhempainvapaata olisi mahdollista pitää joustavasti siihen saakka, kun lapsi täyttää 2 vuotta. Käytettävissä olevien vanhempainvapaajaksojen määrä kasvaa ja niiden käytöstä sopiminen työntekijän ja työnantajan välillä helpottuu.

Ensisijaisesti uudistus palvelee lapsia ja perheitä. Uudistuksen myötä jokaista lasta kohti on sama määrä vapaata huolimatta perhemuodosta.

Uudistus tasaa perhevapaiden kustannusten jakautumista

Perhevapaaseen ovat oikeutettuja lapsen huoltajat riippumatta sukupuolesta, vanhemmuuden biologisuudesta tai siitä onko kyseessä lähi- tai etävanhempi. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannalta tämä on iso asia. Uudistus lisää joustoja perhevapaiden pitämisessä ja jakamisessa vanhempien kesken, helpottaen jokaisen perheen, työntekijän, työnantajan ja yrittäjän yksilöllisen tilanteen huomioonottamista.

Uudistuksen myötä vanhempainvapaan voi pitää yhtäjaksoisena, haluaminaan jaksoina tai jopa yksittäisinä päivinä, mikä mahdollistaa työskentelyn tai yrittämisen samalla. Tämä helpottaa yrittäjien mahdollisuuksia pitää perhevapaata yritystoiminnan kärsimättä.

Uudistus lisää perhevapaapäivien kokonaismäärää mahdollistaen lapsen pitämisen pidempään kotihoidossa. Tämä lisää lasten ja perheiden hyvinvointia. Toisena puolena on luonnollisesti kustannusten kasvaminen ja vanhempien yhteensä pidempi poissaolo työnantajan palveluksesta.

Vapaajaksojen jakaminen useampiin lyhyisiin jaksoihin voi myös vaikeuttaa työantajan kannalta töiden järjestelyä sekä tuoda lisäkustannuksia sijaisten perehdyttämisessä. Toisaalta paikallinen sopiminen helpottuu ja parhaimmillaan työnantaja ja työntekijä voivat yhdessä sopia mallin, joka palvelee niin työnantajaa kuin perhettäkin. Lisääntyneet kustannukset puolestaan ovat investointi perheisiin ja uskon, että ne saadaan moninkertaisesti takaisin vanhempien parantuvana työpanoksena, kun perhe- ja työelämän yhteensovittaminen helpottuu.

Sini Hakkarainen-Suonpää
Loviisan yrittäjät ry:n hallituksen jäsen