Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Kunta

Porvoossa on tilaa yrittää – Pekka Söyrilä: "Korona jopa vauhdittanut tonttikauppaa"

Tonttipolitiikka tukee kaupungin kasvua ja houkuttelee yritystoimintaa Porvooseen. ”Porvoo on kehityskelpoinen kaupunki, jossa mitä vain voi tapahtua ja paljon tapahtuukin jo”, tonttipäällikkö Pekka Söyrilä sanoo.

Teksti ja kuvat: Merja Forsman / Itäväylä Viestintä Oy

Maaliskuussa Porvoo jäi nuolemaan näppejään, kun Neste valitsi Rotterdamin seuraavaksi uusiutuvien tuotteiden jalostamon sijaintipaikaksi.

Kilpilahti ei kuitenkaan saanut kuoliniskua.

– Kilpilahdelle saadaan yrittäjiä jatkossakin, varsinkin cleantech-alalta. Sillä on hyvä sijainti ja moottoritielle ja Vuosaaren satamaan on hyvät yhteydet. Alueella on paljon potentiaalia, Porvoon tonttipäällikkö Pekka Söyrilä vakuuttaa.

Kilpilahden alueelle valmistuu noin 20 uutta tonttia, joita myydään ensin alueen yrittäjille ja sitten muualta tuleville yrityksille. Se on yksi Söyrilän tämän hetken tärkeimmistä tehtävistä.

Määränpäänä vetovoimaisempi Porvoo

Mutta mitä siis tekee tonttipäällikkö?

– Toimin kaupungin maapolitiikan tiimin esimiehenä, Söyrilä kertoo.

Maapolitiikassa työskentelee noin 30 henkeä, jotka on jaettu kaupunkimittaukseen ja maahankintaan ja luovutukseen. Heidän tehtävänään on muun muassa hankkia maata, toteuttaa asemakaavoja, luovuttaa tontteja ja valmistella maankäyttösopimuksia.

Tonttipäällikkönä Söyrilä vastaa etenkin yrityksille ja yhtiömuotoisille kerrostaloille ja rivitaloille suunnattujen tonttien myynnistä.

Toisin sanoen tonttipäällikkö on yksi niistä, jotka mahdollistavat rakentamisen ja yrittäjyyden Porvoossa ja kasvattavat Porvoon vetovoimaa ja verotuloja.

Työ vaatii yhteistyötä usean eri tahon kanssa. Esimerkiksi yritystonttien ja rakennusliikkeille tarkoitettujen tonttien myyntiä tehdään yhdessä Porvoon markkinoinnin kanssa. Kilpilahden tontteja Söyrilä myy yhdessä Posintran kanssa.

– Posintra auttaa kartoittamaan alueen yrittäjien toiveita, Söyrilä kertoo. – Sipoon puolella on myös tontteja myynnissä, ja olemme tehneet Sipoon kanssa yhteistyötä ja markkinointia.

Koronan vaikutukset näkyvät tonttikaupassa

Sipoo on Söyrilälle tuttu kuin takataskut. Ennen kuin Söyrilä tuli Porvoon kaupungille töihin, hän työskenteli Sipoon kunnalle 18 vuoden ajan, joista viimeiset kuusi vuotta hän toimi kehitysjohtajana ja mittaus- ja kiinteistöpäällikkönä.

Porvooseen hänet houkutteli syksyllä 2018 vapautunut tonttipäällikön paikka.  

– Työt olivat tuttuja entuudestaan. Porvookin oli tuttu, sillä olin tehnyt Porvoon kanssa yhteistyötä, Söyrilä kertoo.

– Porvoo on oikea kaupunki, jossa on keskusta-alue, jota kehittää. Täällä on historiaa, meri, luonto ja hyvät urheilumahdollisuudet. Porvoo on kehityskelpoinen kaupunki, jossa mitä vain voi tapahtua ja paljon tapahtuukin jo.

Tonttipäällikkönä Söyrilä on aitiopaikalla näkemässä, kiinnostaako Porvoo uusia asukkaita ja yrityksiä. Ja kiinnostaahan se.

– Tonttikauppa vetää hyvin. Koronan vaikutukset näkyvät tonttimyynnissä: kauppa on jopa ehkä parantunut, Söyrilä sanoo.

Kerrostalotonteista kaikki on tällä hetkellä myyty tai varattu, vapaita tontteja ei ole. Sen sijaan yrityksille tontteja on jatkuvasti haettavana.

– Me autamme yrityksiä etsimään sopivan tontin. Jos sopivaa ei löydy kaupungilta, etsimme esimerkiksi Posintran kautta sopivaa tonttia yksityisiltä markkinoilta.

Tonttipäällikön tehtäviin kuuluu myös säännöllinen vuoropuhelu yrittäjien kanssa. Söyrilä on istunut Keuken, Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy:n, hallituksessa Sipoon edustajana ja kokoontuu säännöllisesti Porvoon Yrittäjien kanssa keskustelemaan ajankohtaisista asioista. 

– Se on ollut hyvä foorumi.

Kotikonttori Sörnäisissä

Ennen koronaa Söyrilä pendelöi vastavirtaan. Nyt hän istuu kotikonttorillaan Sörnäisissä, Helsingissä.

– Olen asunut täällä siitä lähtien, kun lähdin Päijät-Hämeestä Helsinkiin opiskelemaan, Söyrilä kertoo.

Pääkaupunkiseudulla hänet pitää kulttuuri ja naisystävä.

– Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, oopperasta punkiin ja tykkään katsoa jalkapalloa. Täällä Helsingissä on hyvä tarjonta.

Työpäivät täyttyvät tällä hetkellä yhteydenottoihin vastaamisesta ja etäkokouksista.

– Meillä on säännöllisesti kokouksia oman yksikön ja johtoryhmän kanssa ja kerran viikossa myös epämuodollisempia etäkahveja, joiden kautta pääsen juttelemaan työkavereiden kanssa.

Kerran kahdessa viikossa tie tuo Porvooseen, sillä tonttikaupat syntyvät edelleen vanhanaikaisesti allekirjoittamalla. Silloin hän saattaa istahtaa Rihkamatorin kulmassa sijaitsevaan toimistoonsa ja ihailla maisemia.

– Sieltä on hienot näkymät, joten sielläkin on kiva tulla käymään.

 

Toimistotukku Talka