Etsi

Emergency banner

Ajantasaiset tiedot koronasta yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Siivousyrittäjä Jenni Parpala näyttää videolla: Näin haet uutta Business Finlandin rahoitusta

– Tätä uutta rahoitusta on helppo hakea. Olen myös ollut yhteydessä omaan pankkiin ja Finnveraan. Se kannattaa ehdottomasti tehdä nopeasti, siivousalan yrittäjä Jenni Parpala kertoo.

Business Finland avasi torstaina sivuillaan haun uuteen rahoitukseen. Se on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronaviruksen aiheuttamasta häiriötilanteesta.

– On hienoa, että rahoitusta on nyt tarjolla, kun hätä on suurin, Kiffel Oy:n yrittäjä Jenni Parpala sanoo.

Business Finland ei valitettavasti myönnä rahoitusta toiminimille, ilmeisesti koska niiden tietojen ja tilanteen tarkistaminen ei onnistu samalla tavalla kuin osakeyhtiöiden.

Kaksi eri rahoitusta

Business Finlandin rahoitus on jaettu kahteen vaiheeseen, esiselvitykseen ja kehittämisrahoitukseen. Kehittämisrahoitusta voi hakea suoraan ilman esiselvitystä.

Esiselvitysrahoitus liiketoiminnan häiriötilanteisiin on enintään 10 000 euroa. Tällä rahoituksella yritys voi selvittää ja suunnitella itselleen uusia liiketoimintoja, korvaavia alihankintaketjuja ja tuotannon organisoimista.

Kehittämisrahoitus liiketoiminnan häiriötilanteisiin voi olla enintään 100 000 euroa. Tällä rahoituksella yritys voi tehdä kehittämistoimia, jotka parantavat yrityksen mahdollisuuksia koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen. Toimenpiteiden tavoitteena tulee olla yritykselle uusia ratkaisuja tuotteisiin tai tuotantoon liittyen.

Katso tarkat ohjeet Business Finlandin sivuilta.

”Tätä on helppo hakea”

– Hain esiselvitysrahoitusta. Sitä on helppo hakea verkkopankkitunnuksilla. Ei tarvitse olla projektisuunnitelmaa. Liitteitäkään ei pyydetä, mutta laitoin kyllä viimeisimmän tilinpäätöksen liitteeksi, Jenni Parpala kertoo.

Oheisella videolla Parpala näyttää, kuinka rahoitusta haetaan.

Hän laittoi hakemukseen muun muassa suunnittelevansa yritykselleen rakennussiivoukseen kouluttautumista, siivoojien vuokraamista esimerkiksi kauppoihin hyllyttäjiksi. Myös verkkokauppa ja siivousfirmojen verkostoiminen on pohdinnassa.

– Kotisiivoukset voivat vaikka loppua koronan vuoksi ja joudumme ehkä suuntaamaan rakennussiivoukseen. Täällä Vaasassa on tulossa paljon rakennuskohteita, Parpala toteaa.

Jennin vinkit: ole yhteydessä pankkiin ja pysy liikkeessä

Jenni Parpala painottaa, että pankkiin ja esimerkiksi Finnveraan pitää olla nopeasti yhteydessä.

– Pankista olen jo hakenut lainarahoitusta yritykselleni ja omat asuntolainat olen järjestänyt. Finnveraan olen myös ollut yhteydessä ja pyytänyt maksuihin lykkäystä, Parpala kertoo.

Hän vinkkaa, että pankkeja ja muita rahoittajia varten kannattaa kerätä tietokoneen työpöydälle yrityksen tärkeimmät tiedot. Hänellä itsellä on työpöydällä tuorein tilinpäätös sekä yhteenveto viimeistä puolesta vuodesta sekä joulu–tammikuun kirjanpito.

Parpala vinkkaa myös, että kannattaa varmistaa hakemuksen perillemeno.

Jenni Parpalan mukaan yrittäjän on nyt tärkeää pysyä liikkeessä. Ei saa lamaantua, vaikka ahdistaa.

– Nyt on pakko luoda nahkansa ja etsiä uusia mahdollisuuksia, olla yhteydessä muihin yrittäjiin.

Parpala on alkuviikon aikana muun muassa laittanut nettiin pystyyn koronasiivoussivut, sekä kontaktoinut ja koettanut varmistaa nykyiset asiakkaat. Hän on myös solminut uuden yhteistyösopimuksen pesuaineista ja ollut yhteydessä muihin siivousyrityksiin.

– Lomautussuunnitelmiakin täytyy miettiä kaiken varalta ja sitä, että pitääkö meidän työntekijöille hankkia oikeat kaasunaamarit – ja uusista koronasiivoussivuista pitää viestiä asiakkaille, Parpala kuvailee viime päivien töitään.

Miten haet Business Finlandin uutta rahoitusta? Klikkaa tästä

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi