Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Keskisuurille yrityksille uusi 150 miljoonan euron tukipaketti

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää 14. huhtikuuta uuden rahoitusohjelman keskisuurille yrityksille. Valtio suuntaa ohjelmaan 150 miljoonaa euroa.

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi rahoittaa ohjelmasta keskisuuria yrityksiä, joiden liikevaihto on vähintään 10 miljoonaa euroa ja henkilöstö yli 50 työntekijää. Rahoituksen saamisen ehtona on, että liiketoiminta on ollut kannattavaa ennen kriisiä ja edellytykset siihen ovat olemassa myös jatkossa.

Tesin sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa.

Vakautusrahoitusta voi hakea Tesin verkkosivujen kautta tiiistaista 14.4.2020 alkaen. Tesi julkaisee silloin tarkemmat tiedot ohjelmasta ja rahoituksen hakemisesta.

– Valtio on reagoinut nopeasti koronaviruksen aiheuttamaan tilanteeseen lisäämällä Finnveran valtuuksia ja yritysten avustusmuotoista rahoitusta vuoden 2020 ensimmäisessä lisätalousarviossa. Pankit ovat lisänneet rahoitustaan, mutta näiden toimien lisäksi tarvitaan myös pääomasijoittamista. Tesin uusi ohjelma vastaa tähän tarpeeseen, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi perjantaina aamupäivällä hallituksen tiedotustilaisuudessa.

Tukea kuntien kautta, ely-keskuksista ja Business Finlandista

Kunnat, ELY-keskukset ja Business Finland myöntävät yrityksille suoria yritystukia, jos yrityksen liiketoiminta on vaikeutunut koronavirustilanteen vuoksi.

Yksinyrittäjä voi hakea kunnalta 2000 euron tukea koronavirustilanteessa. Tukiin on varattu 100 miljoonaa euroa. Ely-keskukset puolestaan tukevat 1–5 työntekijän pienyrityksiä. Näihin tukiin on varattu 200 miljoonaa euroa.

Business Finlandin rahoitus on suunnattu vähintään kuuden työntekijän pk-yrityksille. Tukiin on varattu 700 miljoonaa euroa.

Valtion erityisrahoittaja Finnvera myöntää takauksia yritysten uusille lainoille. Hallitus mahdollistaa Finnveran takausten kautta yrityksille 10 miljardin euron lisärahoituksen.

toimitus(at)yrittajat.fi