Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Yrittäjägallup: 28 prosenttia yrityksistä lomauttanut koronan vuoksi – Yrittäjä lomautti osa-aikaisesti, pitää kiinni hyvistä työntekijöistä

Yrittäjägallupin mukaan koronaepidemia on vähentänyt henkilöstön määrää yli 25 prosenttia joka kuudennessa yrityksessä. Promootiotoimistossa ”hiottiin hiljaisina viikkoina kaikkea mahdollista taustaprosesseihin”, mutta sitten osa-aikainen lomauttaminen oli ainoa vaihtoehto.

Noin 70 prosentilla henkilöstön määrä on pysynyt ennallaan tai kasvanut. Lomautuksia on koronatilanteen vuoksi käynnistänyt 28 prosenttia kaikista yrityksistä. Osuus on yhden prosenttiyksikön suurempi kuin huhtikuun alussa ja viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin maaliskuun loppupuolella.

Suomessa on ollut koronakriisin aikana noin 170000 lomautusjaksoa. Lomautettujen määrässä ei ole huomioitu osa-aikaisesti lomautettuja. Luvussa ovat mukana myös alle 20 henkeä työllistävistä yrityksistä lomautetut. Irtisanomisia on koronatilanteen takia käynnistetty seitsemässä prosentissa kaikista yrityksistä. Huhtikuun alussa vastaava tilanne oli viidessä prosentissa yrityksistä.

– On paljon yrityksiä, jotka ovat varmuuden vuoksi käynnistäneet lomautusprosessin, ja toki myös paljon lomautusjaksoja on alkanut. Positiivista on se, että irtisanomisten osuus on vielä pysynyt alhaisena. Nyt on huolestuttavia merkkejä siitä, että kriisi laajenee teollisuudessa, esimerkiksi Meyerin Turun telakan yt-ilmoitus kertoo tästä. Jos kriisi tarttuu vahvasti vientiteollisuuteen, se on erittäin huono uutinen ja hankaloittaa kansantalouden toipumista, arvioi Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Suomen Yrittäjät on seurannut yritysten tilanteen kehitystä Yrittäjägallupin avulla koronakriisin aikana. Kantar toteutti tutkimuksen nyt kolmatta kertaa koronakriisin aikana. Tutkimuksessa haastateltiin yli 1100 yrittäjää ja yritysten edustajaa. 

Tilanne heikkenee seuraavan kahden viikon aikana

Yritykset pelkäävät tilanteen heikentyvän tulevan kahden viikon aikana. Noin neljännes arvioi, että henkilöstön määrä edelleen vähenee lähimmän kahden viikon aikana verrattuna normaalitilanteeseen.

Yrityksistä, jotka arvioivat henkilöstön määrän vähenevän seuraavan kahden viikon aikana, 11 prosenttia arvioi vähenemisen olevan maksimissaan 25 prosenttia.

Pentikäisen mukaan irtisanomisten kehitys riippuu monesta asiasta. Se riippuu yhtäältä siitä, miten Suomessa tehdään tukitoimia ja taloutta pystytään avaamaan, mutta ennen kaikkea siitä, mikä on tilanne keskeisillä vientimarkkinoilla.

– Emme ole tässä kriisissä yksin. Se ei riitä, että avaamme taloutta, jos vientimaat eivät tee niin. Positiivista on se, että monessa Suomelle tärkeässä maassa, kuten Saksassa, taloutta ollaan avaamassa. Tämä on toivoa herättävä asia.

Kriisin alkuvaiheessa ennakoitiin koronakriisin johtavan konkurssiaaltoon.

– Nyt on varmaa vain epävarmuus. Yrittäjägallupin valossa näyttää siltä, että valtiovallan tukitoimet ovat purreet, ja konkurssivaarassa olevien yritysten osuus on vähentynyt. Niitä on edelleen paljon, mutta konkurssiaaltoa pystytään näillä ja vireillä olevilla lisätoimenpiteillä pehmentämään.

Pentikäinen muistuttaa, että joka tapauksessa, jos konkurssiaalto tulee, se tulee tietyllä viiveellä.

Yrittäjä lomautti osa-aikaisesti – Haluaa pitää hyvistä työntekijöistä kiinni

Promootiotoimisto Sunnyone Promotion Oy:n yrittäjä Sanni Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa yhdeksänvuotisen yrittäjäuran aikana lomauttamaan työntekijöitä, osa-aikaisesti. Hänellä on kaksi vakituista työntekijää, jonka lisäksi yritys työllistää toimeksiannoissa keikkalaisia.

– Annoin lomautusilmoituksen maanantaina 27. huhtikuuta. Olemme siis siirtyneet 80-prosenttiseen työviikkoon. Näin mennään toukokuun alusta. Työntekijät joutuivat ilmoittautumaan työttömiksi työnhakijoiksi, vaikka heillä onkin työpaikka. Näin he voivat saada Kelan korvausta niiltä päiviltä, kun eivät ole töissä.

Kaikkonen on sopinut työntekijöiden kanssa, että lomautustarvetta katsotaan kuukausi kerrallaan, ja kesälomat on sovittu kesäkuulle.

Kaikkonen päätyi lomauttamaan vain osa-aikaisesti, koska hän haluaa pitää kiinni hyvistä työntekijöistä koronan jälkeistä aikaa ajatellen. Yritys toimii festareilla, erikokoisissa tapahtumissa ja muun muassa supermarketeissa tekemässä maistatuksia.

– Ainoa syy tähän heikentyneeseen tilanteeseen on korona. Hiljaisina viikkoina olemme hioneet kaikkea mahdollista taustaprosesseihin, mutta viimeistään nyt työmäärä on vähentynyt niin radikaalisti, että osa-aikainen lomautus oli tehtävä.

Sunnyone Promotionissa kaikki kevään ja kesän toimeksiannot peruuntuivat. Kaikkonen haki ja sai Business Finlandin tukea, ennen kuin tuen haun ehdot muuttuivat koskemaan vain yli viisi henkeä työllistäviä yrityksiä.

– Business Finlandin tuki auttaa meitä vähän eteenpäin. Teemme projektin, jossa pystyn työllistämään työntekijöitäni.

 

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi