Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Imatran Seudun Yrittäjät keräsivät Sapuskajelppiä lähes sadalla tonnilla

Yrittäjät ovat ryhtyneet keräämään ruoka-apua hädänalaisille muun muassa Imatralla ja Liperissä.

Kun korona iski Suomeen, Imatran Seudun Yrittäjät teki nopeasti kotikaupungilleen ehdotuksia, että miten kaupunki voi auttaa yrittäjiä. Yksi ehdotuksista oli ruoka-avun jakaminen taloudellisiin vaikeuksiin joutuneille – niin yrittäjäperheille kuin muillekin paikallisille.

Syntyi Imatran Sapuskajelppi-verkosto, joka jakaa 50 euron lahjakortteja.

– Saimme hienosti mukaan kaupungin ja muita isoja lahjoittajia sekä seurakunnan. Viime viikolla avustusten yhteissumma oli noin 93 500 euroa, sanoo yrittäjien paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Markus Sainio.

– Kesäkuun alusta lähtien olemme jakaneet noin 1150 kappaletta 50 euron lahjakorttia, Sainio kertoo.

Imatran kaupunki tytäryhtiöineen antoi hankkeelle 40 000 euron tuen. Mukaan innostuivat myös muun muassa Etelä-Karjalan Osuuspankki (20 000 €), Imatran Seudun Sähkö (10 000 €), neljä paikallista K-kauppiasta (yhteensä 10 000 €), LähiTapiola Kaakkois-Suomi (5000 €), Evälahti Oy (3500€) paikallinen Yrittäjien kasvatusyhdistys (1500 €) ja Vuoksi 43 ry (1500 €).

– Imatran seurakunta lupautui hoitamaan lahjakorttien jakamisen. Avuntarvitsija ottaa yhteyttä seurakunnan diakoniatyöhön, Markus Sainio kertoo.

– Kynnys on tehty mahdollisimman matalaksi. Yrittäjät on sitkeä laji, ihan ensimmäiseksi he eivät lähde hakemaan avustuksia, Sainio toteaa.

Lahjakorteilla voi ostaa elintarvikkeita ja hygieniatuotteita, mutta ei alkoholia eikä tupakkatuotteita. Lahjakortit osoitetaan hankkeeseen sitoutuneisiin neljään Imatran K-ryhmän kauppaan.

– Toivottavasti tämä yksinkertainen auttamisen malli leviää muuallekin yrittäjäyhdistyksiin, kannustaa Markus Sainio.

Liperissäkin yrittäjät keräävät ruoka-apua

Myös Liperin Yrittäjät ovat alkaneet kerätä ruoka-apua hädänalaisille. Yhdistys on haastanut Pohjois-Karjalan kaikki yrittäjäyhdistykset ja myös muut järjestöt mukaan kampanjaansa, jossa ruokakasseja ostetaan akuutissa hädässä oleville ihmisille.

Idean takana ovat yrittäjä Mikko Kaskiniemi ja Siun soten johtava sosiaalityöntekijä Mari Metsävainio.

Liperin Yrittäjien tarkoituksena on jakaa alueellaan neljä–viisi ruokakassia kuukaudessa, toiminta on tarkoitus aloittaa lokakuun alussa.

– Meillä oli yrittäjien hallituksen kokous ja päätimme auttaa. Kysyimme jäseniltämme olisiko heillä mahdollista auttaa tällaisessa tilanteessa. Auttamisen intoa löytyi paljon. Muutamassa päivässä saimme jo noin puolen vuoden tarpeeseen ruokakasseja sosiaalitoimen tai kirkon jaettavaksi, kertoo Liperin Yrittäjien puheenjohtaja Harri Mäenpää.

– Käytännössä yrittäjät maksavat Liperin yrittäjien tilille haluamansa summan, joka ohjataan suoraan paikalliseen K-Kauppaan meidän tilille. Kauppias kokoaa ruokakassit sosiaalitoimen noudettavaksi, Mäenpää kuvaa auttamiskuviota.

– Paikallinen media on uutisoinut aiheesta. Yrittäjäjärjestö on saanut hyvää, positiivista julkisuutta – viikon lopulla minulle jo soitettiin ja kysyttiin, kuinka liitytään Yrittäjiin, Harri Mäenpää kertoo.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi

Kuva: Nestori Lönngrén