Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Suomalaiset kannattavat koronapassia, Yrittäjät haluaa sen käyttöön nopeasti: "Hallituksen pitää toimia"

Suomen Yrittäjät kannattaa koronapassin nopeaa käyttöönottoa. EK:n tuore kysely paljastaa, että koronapassi nauttii vahvaa kannatusta suomalaisten keskuudessa.

Elinkeinoelämän keskusliiton tänään julkistama tutkimus kertoo, että suomalaiset kannattavat vahvasti koronapassin käyttöönottoa. EK:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 63 prosenttia vastaajista kannattaa koronapassin ottamista käyttöön Suomessa.  Vastaajista 23 prosenttia ei kannattanut koronapassin käyttöönottoa ja 14 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Koronapassi on herättänyt laajaa keskustelua viime viikkoina myös muissa Euroopan maissa. Se on käytössä muun muassa Tanskassa.

Käytännössä koronapassilla pyritään siihen, että tapahtumien järjestäminen ja ravintolapalveluiden käyttö olisi nykyistä turvallisempaa. Koronapassi on virallinen todiste siitä, että henkilö on joko saanut molemmat koronarokotukset, saanut tuoreessa koronatestissä negatiivisen testituloksen tai parantunut koronataudista.

Suomen Yrittäjät tukee koronapassin pikaista käyttöönottoa.

– Se antaisi kansalaisille mahdollisuuksia palata normaaliin ja tukisi monien ongelmissa olevien toimialojen toipumista. Erityisen tärkeä se on tapahtuma-alalle, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Se on teknisesti tehtävissä. Hallituksen pitää toimia eikä aikailla enempää.

"Perusteita sululle ei enää ole"

Suomessa koronapassi on herättänyt keskustelua muun muassa siitä, onko sen käyttö oikeudenmukaista. Oikeustieteilijät ovat nähneet passissa syrjinnän mahdollisuuden. YLE on kertonut aikaisemmin, että muun muassa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kannattaa koronapassin käyttöönottoa.

– Kansanterveyden näkökulmasta koronapassissa tai terveyspassissa olisi suuri järki. Voitaisiin järjestää mahdollisesti suurempia kokoontumisia ja tilaisuuksia ja ilman pelkoa, kun tiedetään että kaikki on rokotettuja, Haavisto kertoi Ylelle.

EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan tutkimuksen viesti on selvä.

– Taloustutkimuksen kyselyn tulos on selvä viesti siitä, että suomalaiset haluavat taas palata normaaliin arkeen. Koronan kanssa joudutaan todennäköisesti elämään myös tulevaisuudessa, mutta rokotus antaa sitä vastaan riittävän suojan. Yhteiskuntaa ei voida pitää loputtomiin suljettuna, kun perusteita suluille ei enää ole. Koronapassi tarjoaisi terveysturvallisen tavan järjestää yleisötilaisuuksia. Passi myös kannustaisi rokotteen ottamiseen, jos sitä vaadittaisiin esimerkiksi yleisötilaisuuksissa.

"Rokotteen vaikutus on ymmärretty"

Mikael Pentikäisen mielestä koronapassin vaikutukset voivat näkyä myös valtion kassassa.

– Koronapassi voisi vähentää myös yritystukien tarvetta, koska se tukisi kysyntää ongelmatoimialoilla, hän perustelee.

EK:n kyselyssä selvitettiin myös sitä, kuinka moni on ottanut tai aikoo ottaa rokotteen. Tulosten mukaan 86 prosenttia vastaajista oli jo saanut vähintään ensimmäisen rokotteen ja kuusi prosenttia aikoi sen ottaa. Vastaajista kuusi prosenttia ei aio ottaa rokotetta, ja kaksi prosenttia oli epävarma päätöksestään.

– On erittäin hyvä, että suomalaiset suhtautuvat koronarokotteeseen näin myönteisesti. Selvästi on ymmärretty, että rokote on ainoa keino päästä eroon ihmisiä ja yhteiskuntaa monin tavoin rasittavasta koronapandemiasta. Toki olisin toivonut, että rokotevastaisia olisi ollut vieläkin vähemmän. Rajoituksia ei voida perustella sillä, että osa kansalaisista ei vapaaehtoisesti ota rokotetta, Häkämies toteaa EK:n tiedotteessa.

Taloustutkimus kysyi kantaa koronapassista EK:n toimeksiannosta heinäkuussa 15-79 -vuotiailta suomalaisilta. Kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi