Etsi

Puheenaihe

Ilmastomurros on mahdollisuus paikallisille

Marraskuinen aamupäivä toi tavoitetta hiilineutraalista Suomesta lähemmäksi. Hämäläinen ilmastoseminaari kokosi aiheen äärelle 14.11. niin tutkijoita, johtavia viranhaltijoita kuin elinkeinoelämän edustajia. Keskustelua sävytti ratkaisujen hakeminen ja mahdollisuuksien korostaminen.

Joskus juttu alkaa lopusta. Tosin myönnettäköön, että maakunnallisen ilmastoseminaarin alustukset olivat huippuluokkaa. Esimerkiksi tutkimusprofessori Jari Liski ei julistanut tuomiopäivää, vaan professori perusteli mitä pitäisi tehdä ja miksi. Siitä huolimatta seminaarin lopussa tuli se varsinainen pihvi maakuntajohtaja Anna-Mari Ahosen päätössanojen muodossa.

- Tänään on perustettu ilmastotyötä varten maakunnallinen toimikunta. Se tekee, ohjaa ja koordinoi maakunnassamme ilmastomurroksen hillintään liittyviä toimenpiteitä, Ahonen summasi.

Maakunnalliseen ilmastotoimikuntaan on pyydetty edustajia kunnilta, aluehallintoviranomaisilta, oppilaitoksilta ja elinkeinoelämän järjestöiltä. Toimikunnan ensimmäinen kokous on tammikuussa.

Seminaarin henki oli kauttaaltaan myönteinen. Tämä heijastui alustajien ja osallistujien kommenteista.

”Ilmastonmuutos tulee nähdä mahdollisuutena elinkeinoelämälle”

Ylijohtaja Tommi Muilu, Hämeen ELY

 

”Hiilijalanjälki-ajattelu tukee paikallista yritystoimintaa, ilmastonmuutoksen liittyvä teknologia tarjoaa globaalin markkinan”

Toimitusjohtaja Juha Haukka, Hämeen Yrittäjät

 

”Voimme vaikuttaa muutokseen kehittävällä otteella, ei rajoittamalla”

Strategiapäällikkö Ismo Hannula, Hämeenlinna

 

” Kaikilla on parannettavaa, mutta tuloksiin päästään vain sillä, että kaikille annetaan myös mahdollisuus päästä tavoitteisiin.”

Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni, MTK Häme