Etsi

Yrittäjyys

Keski-Suomen Vuoden 2017 nuori yrittäjä on Miriam Laitinen, Miriam´s Oy

Keski-Suomen Vuoden nuori yrittäjä 2017 -palkinnon voitti jyväskyläläinen Miriam Laitinen, 25. Vuonna 2011 Laitinen perusti Kanaemon Keittiö Oy:n, josta syntyi 2013 Miriam´s Oy.

Tällä hetkellä yritys työllistää 25 työntekijää. Yritys on kasvanut perustamisvuodestaan reippaasti joka vuosi. Vuonna 2015 toiminta laajentui jälleen, kun Jyväskylän keskustaan avautui yrityksen toinen kahvila Vaffeli, erikoistuen vohveleihin ja lounastarjoiluun.

 

Miriam`s on hieno tarina nuoresta rohkeasta yrittäjyydestä, jota tehdään suurella sydämellä, omaan asiaan uskoen. Toimialalla kilpailu on kovaa ja pk-yrittäjänä hän taistelee markkinaosuudesta suurten toimijoiden kanssa samalla viivalla.  Yrityksen omaleimaisuudesta kertoo leivonnaisten valmistaminen alusta asti käsityönä laadukkaita raaka-aineita käyttäen. Pullissa ja leivissä suositaan lähellä tuotettuja luomujauhoja ja juustokakuissa käytetään puhdasta suklaata liivatteen sijaan.

 

Valitsemisperusteissa raati painotti rohkeutta laajentaa ja nuoren yrittäjän intoa kehittää jatkuvasti toimintaansa ja tuotteitaan yhä asiakaslähtöisemmäksi. Miriam´s ja Vaffeli erottuvatkin erinomaisen asiakaspalvelun, ainutlaatuisen tunnelman sekä viimeiseen saakka mietittyjen raaka-aineiden ansiosta markkinoilla. Erityisruokavaliot ja ruokatrendit huomioidaan normaalituotteissa, eli ne kuuluvat perustarjontaan. Yrityksen toimintamallit ovat täysin skaalautuvia ja mahdollisuudet liiketoiminnan laajentaminen uusiin kaupunkeihin on täysin mahdollista. Raati arvosti myös nuoren yrittäjän tahtoa kehittää johtajuuttaan ja kykyä jakaa vastuuta työntekijöilleen.

 

Yritykselle myönnettävä 1500 euron palkinto jaettiin yrittäjien ja opiskelijoiden Digimatchmaking – tilaisuudessa Jyväskylän Veturitalleilla 24.4.2017.


Keski-Suomen Yrittäjien kokoamaan valintaraatiin kuuluivat liiketoimintajohtaja Pekka Jääskö Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, yrittäjyyspäällikkö Niina Helin Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä, hankejohtaja Anne Sandelin Jyväskylän kaupungilta, puheenjohtaja Ilja Aalto Jyväskylä Entrepreurship Societysta ja account manager Henna Vilkkilä Elisalta. 

surffailet huoletta elisa