Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Neljä lappilaista yrittäjää kertoo, miksi he aikovat lähteä uudestaan ehdolle tulevissa kuntavaaleissa: - Vaikka asiat eivät menisi juuri niin kuin itse haluaisi, tietää, että on ainakin yrittänyt vaikuttaa

Ensi keväällä on edessä kuntavaalit. Kysyimme neljältä lappilaiselta oman kuntansa valtuustossa istuvalta yrittäjältä, miksi he ovat lähteneet ehdolle ja mitä he saavat siitä, että ovat mukana. Kuvassa Miia Kärnä.

Kaikki vastaajista, Riitta-Maija Hokkanen Rovaniemeltä, Antti Kaarlela Torniosta, Miia Kärnä Inarista sekä Ismo Manninen Utsjoelta aikovat asettua ehdolle myös tulevissa kuntavaaleissa.

Näin kysyimme:

1. Kuka olet, mitä teet?

2. Miksi lähdit ehdolle edellisissä kuntavaaleissa?

3. Mitä koet saavasi siitä, että olet mukana kuntasi valtuustossa?

4. Meinaatko lähteä uudestaan ehdolle tulevissa kuntavaaleissa?

Miia Kärnä, Keskusta, Inari

1. Olen inarilainen Viestintätoimisto Lapin Loitsun yrittäjä, kunnanvaltuutettu ja yrittäjäyhdistysaktiivi. Muutin Lappiin reilu kymmenen vuotta sitten, ja päätin työllistää itse itseni, sillä tuohon aikaan Inarissa ei ollut omaa osaamistani vastaavia työpaikkoja. Viime vuosina Lapissa on kyllä ollut tarjolla erittäin mielenkiintoisia viestinnän työtehtäviä, mutta yrittäjyydestä on ehtinyt tulla minulle elämäntapa.

2. Tämä kausi on ollut ensimmäinen valtuustokauteni kuntapolitikassa. Tällä valtuustokaudella halusin lisätä päättäjien ja viranhaltijoiden tietoisuutta yrittäjäystävällisestä elinkeinopolitiikasta sekä siitä, miten se palkitsee kunnan työpaikkoina sekä palveluina. Uskon, että minulla on vielä annettavaa tässä asiassa. Nyt täytyy keskittyä siihen, mistä saadaan tulevaisuuden työpaikkoja ja niille tekijät. Yrittäjähenkisyydelle ja rohkeille avauksille on tässä tilaa.

3. Olen saanut valtuustossa ymmärrystä kunnan päätöksenteon eri vaiheista, ja haluan päästä jakamaan tätä osaamista muillekin. Lisäksi tahdon olla vaikuttamassa kuntani asioihin. Usein olen kuullut yrittäjän sanovan, että hänellä ei ole aikaa lähteä kuntapolitiikkaan. Tätä voi lähestyä niin, että pohtii, voisiko yritystoiminta hyötyä pienestä etäisyyden ottamisesta. Kaikille yrittäjille valtuustossa olo ei tietysti ole mahdollista, mutta on hyvä miettiä, onnistuisiko se omalla kohdalla vaikkapa aikatauluttamisella tai tehtävien siirtämisellä tiettyinä hetkinä työntekijälle. Olen itse oppinut tämän valtuustokauden myötä tasapainolemaan paremmin työn, kodin, luottamustehtävien ja oman vapaa-ajan välillä.

4. Olen jo allekirjoittanut ehdokassopimukseni. Toivottavasti myös muut yrittäjät innostuvat lähtemään ehdolle, jotta valtuustoon saadaan monipuolinen edustus. Minullakin on yrittäjyydestä vain oma käsitykseni, ihannetilanteessa mukana olisi myös eri toimialoilta esimerkiksi työnantajayrittäjiä, maahanmuuttajayrittäjiä, tuoreita yrittäjiä ja eläkkeelle jääneitä yrittäjiä. Ehdolle lähteminen sopii jokaiselle, jolla on halu ja kyky tuoda omia näkemyksiä yhteiseen keskusteluun. Yrittäjiltä neuvottelu- ja yhteistyötaitoja löytyy usein luonnostaan.

Kuvassa Antti Kaarlela. 

Antti Kaarlela, Kokoomus, Tornio

1. Olen torniolainen monialayrittäjä, toteutan esimerkiksi myyntipalveluita, tapahtumatuotantoa sekä vuokrauspalveluita. Lisäksi olen mukana muutaman muun yrityksen johdossa. Nyt olen ollut myös yhden kauden mukana kunnanvaltuustossa.

2. Lähdin ehdolle kuntavaaleihin siksi, että halusin tehdä töitä ihmisten ja yritysten menestymisen eteen. Kunnallispolitikka on lähialueen ihmisten ja yritysten elämään vaikuttamista.

3. Kun miettii sitä, miten kuntalaisille ja yrityksille tärkeiden asioiden äärellä toimitaan, haluaa sitä olla mukana. Se, että on halu vaikuttaa ja osallistuu mukaan vaaleihin, avaa jo itsessään vaikuttamisen mahdollisuuden. Vaikka ei ensimmäisellä kerralla menisikään läpi, voi päästä mukaan lautakuntiin ja jaostoihin. Näin pysyy tietoisena, mitä kyseinen puolue tai ryhmä tulee esittämään. Vaikka asiat eivät menisi juuri niin kuin itse haluaisi, tietää itse, että on ainakin yrittänyt vaikuttaa.

4. Olen jo asettunut ehdolle tulevissa kuntavaaleissa. Kunnallispolitiikassa mukana olo antaa valtavasti lisätietoa alueella tapahtuvista muutoksista, kuten kaavoituksista, asumisesta ja hankinnoista. Lisäksi se avaa mahdollisuuden vaikuttaa myös koko alueen asioihin ja puolueen kautta koko maan kehityksen suuntaan. Valtuuston kokoukset ovat pääsääntöisesti ilta-aikaan, ja päivämäärät saa itselleen hyvissä ajoin. Näin ne on myös helppo järjestää omaan kalenteriin.

Kuvassa Riitta-Maija Hokkanen.

Riitta-Maija Hokkanen, Kristillisdemokraatit, Rovaniemi

1. Olen Perhekoti Hokkasen yrittäjä ja Rovaniemen kunnanvaltuutettu. Tein ensin pitkän uran erityisopettajana, mutta aloitin yritystoiminnan täyttäessäni 50 vuotta. Tällä hetkellä työllistämme perhekodissamme kokoaikaisesti kolme työntekijää ja osa-aikaisesti kaksi.

2. Olin kunnallispolitiikassa mukana aiemmin muualla Suomessa. Kun tulin Rovaniemelle, oli tarkoituksenani ensin keskittyä pelkästään yritystoimintaani. Kuitenkin halusin olla mukana vaikuttamassa oman kuntani asioihin, ja kun vieläpä sain kristillisdemokraattien edustajalta soiton, että voisinko lähteä ehdolle, alkoi päätös mukaan lähtemisestä olla valmis. Haluan olla mukana edistämässä yhteen hiileen puhaltamista Rovaniemellä.

3. Tahdon edistää yritystoiminnan edellytyksiä Rovaniemellä, se luo lisää työpaikkoja. Lisäksi, kun oma yritystoimintani tapahtuu lähes kokonaan omassa kodissani, on ikään kuin terapeuttista lähteä tekemään jotain aivan muuta. Olen sellainen persoona, että nautin haasteista.

4. Aion asettua ehdolle tulevissakin kuntavaaleissa, vielä minulla on annettavaa. Toivon myös, että muut yrittäjät innostuvat lähtemään mukaan. Kenenkään ei pidä katsoa asioita yhden putken läpi mustavalkoisesti, valtuustossa olo avartaa katsetta ja vie kuntaa kohti elinvoimaisuutta.

Kuvassa Ismo Manninen.

Ismo Manninen, Perussuomalaiset, Utsjoki

1. Olen Karigasniemellä vientiyritys Karigaskeittiöt Oy:n yrittäjä sekä Utsjoen kunnanvaltuutettu. Olen perussuomalaisten ainoa edustaja Utsjoella ja istunut valtuustossa nyt kahden kauden ajan.

2. Haluan päästä vaikuttamaan kunnan asioihin. Itselleni on tärkeää, että Utsjoella saadaan koronan jälkeinen matkailu jaloilleen antamalla ohjelmapalveluyrittäjille ja matkailufirmoille mahdollisuus laajempaan maankäyttöön. Lisäksi katse täytyy suunnata vientiin; Utsjoelta 250 kilometrin säteellä Norjan puolella asuu noin 80 000 ihmistä. Myyntiä olisi tärkeää saada lisää sieltä.

3. Kun ajamiansa asioita saa vietyä eteenpäin, tulee siitä iloa yrittäjän arkeen. Toki päätökset ovat aina yhteisiä kompromisseja yhteisen hyvän eteen. Päätökset vaikuttavat suoraan kuntaan ja sen elinvoimaisuuteen.

4. Kyllä tässä vielä asetutaan ehdolle tulevissa kuntavaaleissa. Minulle on tärkeää olla viemässä yritysmaailman ajatusta eteenpäin. Moni kollegoistani on sanonut, että mitä sitä enää näin vanhana kannattaa lähteä mukaan, mutta itselleni on tärkeää olla mukana viemässä Utsjoki menestykseen. Edistämme yhdessä Utsjoen kunnan asioita, silloin ei mietitä myöskään juurikaan puoluerajoja vaan kaikkien yhteistä hyvää. Kannustan myös nuoria lähtemään kuntapolitiikkaan mukaan.

Liity mukaan Lapin Yrittäjiin, saat itsellesi 35€ arvoisen Elisan lahjakortin >>