Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Lahden suurin pyöräkauppa sai uudet kauppiaat

Perinteikäs Lahden Polkupyörähuolto Oy polkaisi uutta vauhtia liiketoimintaan. Omistajavaihdosta vauhditti osaltaan meneillään oleva polkupyöräbuumi. Globaali ilmiö näkyy myös Lahden katukuvassa, jossa näkee yhä enemmän myös talvipyöräilijöitä.

Pyöräily elää valtavaa murrosta. Muutokset kuluttajien tarpeissa ja kiinnostuksen kohteissa ovat olleet nopeita. Digitalisaatio, pyörien sähköistyminen ja uusien pyöräilyyn liittyvien applikaatioiden käyttö vaikuttavat merkittävästi myös pyöräkauppaan. Myyjät toimivat yhä enemmän asiantuntevina oppaina esimerkiksi työsuhdepolkupyörien ja rahoitusten hankinnassa.

-  On aika antaa tilaa uudelle energialle ja osaamiselle. Nuoret kauppiaat tuovat omat näkemyksensä liiketoimintaan, joka tulee näkymään kuluttajille positiivisena vireenä ja palveluhenkisyytenä, toteaa polkupyöräkauppaa 30 vuotta johtanut Timo Heikkinen.

Uudet kauppiaat, Ville Kantoluoto, 31 ja Pekka Kopra 35, näkevät Lahden Polkupyörähuollon tulevaisuuden rakentamiselle otolliset lähtökohdat. Yritys on palvellut lahtelaisia pyöräilijöitä yli 40 arvokasta vuotta ja aina hyvällä asiakaspalvelun hengellä. Koronavuoden 2020 aikana yrityksen liikevaihto kasvoi pyöräilybuumin ja digimarkkinointipanostuksen myötä peräti yli 50 prosenttia. Tavoitteena on olla Lahden talousalueen pyöräkaupan ykkönen jatkossakin.

-  Kehitämme toimintaa entistä asiakaslähtöisemmäksi ja nykytrendien mukaiseksi. Palveluiden laajentaminen on sekin lähitulevaisuutta. Vahvuutemme ovat pyöräilyn asiantuntijuudessa ja laajassa merkkipyörävalikoimassa, kertoo kauppias ja tuore toimitusjohtaja Ville Kantoluoto.

Uusilla omistajilla ei ole aiempaa yrittäjätaustaa, mutta tuntumaa löytyy niin pyöräkaupan arkeen kuin pyöräilyn harrastamiseen. Molemmat ovat työskennelleet yrityksen palveluksessa sekä kokoaikaisina että sesonkityöntekijöinä. Kaupan myötä Timo Heikkinen jää liikkeeseen uusien yrittäjien mentoriksi ja työntekijäksi.

-  Meillä on vahva halu kehittää ja ohjata yritystoimintaa kohti uutta. Luomme Lahden Polkupyörähuollosta oman näköisen liikkeen, jossa jokainen sisään tuleva asiakas on tärkeä, kertoo Pekka Kopra.

Lahden Polkupyörähuolto siirtyi virallisesti uusille omistajille 8.3.2021 tehdyillä yrityskaupoilla. Myymälä palvelee myös jatkossa entisellä paikallaan, osoitteessa Launeenkatu 80 Lahti.

Lisätietoja:
Ville Kantoluoto, toimitusjohtaja puh. 050 373 6683
Pekka Kopra puh. 044 339 9883
Timo Heikkinen puh. 040 552 8993