Etsi

Puheenaihe

Perhevapaauudistuksen joustomahdollisuudet plussaa, vaikutukset työllisyyteen miinusta – Satakunnassa väestön ikääntyminen lisää mallin onnistumiselle paineita

Perhevapaisiin suunnitellaan joustoja, mikä auttaisi yrittäjävanhempia hoitamaan sekä lapsensa että firmansa hyvin. Joustot ovat tärkeitä erityisesti yksinyrittäjävanhemmille. Uudistuksessa uhkaa kuitenkin työnantajakustannusten nousu ja työllisyyden heikentyminen.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kertoi perhevapaauudistusta valmistelevan työryhmän työstä ja jatkovalmisteluun valikoituneesta päivärahamallista. Suomen Yrittäjät on mukana työryhmässä. Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikön Harri Hellsténin mukaan malli on yrittäjille niin hyvä kuin EU-direktiivien ja hallitusohjelman vaatimusten pohjalta voi saada aikaan. 

Perhevapaisiin kiintiöitä ja joustoja

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä jatkaa valmistelua mallista, jossa molemmille vanhemmille tulisi oma 164 päivän kiintiö, josta voisi luovuttaa toiselle 69 päivää. Isille kiintiöityjä ansiosidonnaisia vapaita siis pidennetään lyhentämättä äitien nykyisin käytettävissä olevaa osuutta, kuten hallitusohjelmassa edellytetään. Lisäksi synnyttävälle vanhemmalle tulisi 30 päivän raskausrahakausi. 

Joustoja kaavaillaan niin, että vapaita voisi esimerkiksi pitää nykyistä useammassa osassa ja jaksossa. 

– Joustot mahdollistaisivat myös yrittäjille paremmin perhevapaiden pitämisen. Ajamme sitä työryhmässä, Hellstén sanoo.

Hellsténin mukaan joustot kuuluvat työntekijöillekin, kunhan niistä sovitaan työpaikalla. Tätä valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä. Kotihoidontuki jatkuu hallitusohjelman mukaan nykymuotoisena. Yrittäjät kuitenkin toivoo, että joustoja lisättäessä lastenhoidontukijärjestelmää muutettaisiin niin, että myös lastenhoidon voi järjestää työskentelyjaksoilla. 

Satakunnassa väestön ikääntyminen asettaa lisäpaineita toimivan perhevapaamallin saamiseksi

Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen huomauttaa, että Satakunnassa väestön ikääntyminen ja väkimäärän jatkuva väheneminen on iso haaste, ja siksi uuden perhevapaamallin pitäisi tukea myös nuoria yrittäjiä hankkimaan perheenlisäystä.

– Joustojen pitää olla sellaisia, että ne mahdollistaisivat myös yksinyrittäjille paremmin perhevapaiden pitämisen. Toisaalta uusi perhevapaamalli ei saa tuoda lisäkustannuksia työnantajayrittäjille, sillä kustannukset vanhempainvapaasta ovat jo nyt kohtuuttoman suuret pienille yrityksille, Kivinen toteaa.

Moni yksinyrittäjä tarjoaa äitiysloman ajan ”eioota”

Helmikuun lopulla äitiyslomalle jäävä ulvilalainen yksinyrittäjä Anna Broholm jakaa saman huolen epävarmuudesta kuin moni muukin perheenlisäystä suunnitteleva yksinyrittäjä. Palveluammatissa työt henkilöityvät yrittäjään itseensä, jolloin yritystoiminta seisahtuu perhevapaan ajaksi.

– Tuleva äitiys totta kai aiheuttaa paljon epävarmuutta, jopa huoltakin sekä taloudellisesta että tulevaisuuden pärjäämisestä. Yritys on pakko pistää tauolle, kun kukaan ei ole tekemässä töitä. Vaihtoehtona toki olisi palkata joku tekemään työt, mutta siitä ei ole takeita, että vanhat asiakkaani haluaisivat käyttää yritykseni palveluja, kun en töitä itse ole tekemässä. Tällöin tilaukset voisivat radikaalisti vähentyä, mikä tietysti kaventaisi vain lisää yrittäjän omaa kukkaroa. Jotkut joutuvat turvautumaan jopa lainaan, että saa maksettua työntekijälleen palkan omalta äitiysajalta, Broholm pohtii.

Myös Broholmin puoliso on yksinyrittäjä, minkä hän ajattelee tuovan helpotusta yritystoiminnan jatkumiselle. Broholmin mukaan ehdotetun uuden mallin tuomat vanhempien omat päiväkiintiöt ja näiden päivien joustava siirtely kuulostaa ainakin ajatuksen tasolla hyvältä.

– Neljän kuukauden äitiysloman jälkeen voimme tarvittaessa vuorotella lastenhoidon kanssa hiukan myös riippuen kummankin työtilanteesta. Näin minun ei tarvitse ihan niin kauaa tarjota ”eioota" asiakkaille. Hyvien yrittäjäyhteistyökumppaneiden johdosta saan itse olla onneksi äitiyslomani stressaamatta.

Työnantajien kustannukset nousevat

Jos ministeri Pekosen esittelemä malli toteutuu, se lisää järjestelmäkustannuksia eikä edistä työllisyyttä. 

Työryhmälle tehtyjen alustavien laskelmien mukaan malli voisi vähentää työllisyyttä jopa 5000:lla vuoteen 2030 mennessä ja maksaisi enimmillään yli sata miljoonaa euroa. Suurin osa uudistuksesta tulisi maksettavaksi sairausvakuutusmaksujen korotuksien kautta. Näiden vaikutusten lopullinen laajuus riippuu siitä, miten aktiivisesti isät alkaisivat uutta kiintiötään käyttämään. 

–  Työryhmässä ei valitettavasti käsitellä lainkaan perhevapaista yksittäiselle työnantajalle aiheutuvia kustannuksia ja niiden parempaa kompensointia tai kustannusten siirtämistä kokonaan verovaroin rahoitettavaksi. 

Hellstén muistuttaa, että päätöksiä ei vielä ole tehty. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan aikaisintaan ensi vuoden alusta. 


Lisätietoja:

Harri Hellstén | Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö | 050 502 0111 | harri.hellsten @ yrittajat.fi

Markku Kivinen | Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja | 050 377 8006 | markku.kivinen @ yrittajat.fi