Pienpanimo riidoissa Tullin kanssa | Yrittajat.fi

Etsi

Pienpanimo riidoissa Tullin kanssa

Lammin Sahti Oy ja Bryggeri Helsinki ovat saaneet Tullilta yllättävän jälkiveropäätöksen. Pienpanimot ovat hakeneet toimenpiteelle toimenpidekieltoa, kunnes hallinto-oikeus on käsitellyt asian.

Yhtiöiden saamien tietojen mukaan Tulli on lähettänyt samanlaiset laskut yhteensä 5-6 pienpanimolle. Valmisteveroa kantanut Tulli katsoo, etteivät ne ole täyttäneet lain tarkoittamaa riippumattomuuden määritelmää ja siksi eivät ole oikeutettuja valmisteveron huojennukseen.

Pienpanimo saa lain mukaan alkoholijuomaveron alennuksen tiettyjen tuotantomäärien täyttyessä. Lain mukaan veronalennukseen on oikeutettu, jos olut on tuotettu oikeudellisesti ja taloudellisesti muista panimoista riippumattomissa panimoissa.  

Yrittäjä Pekka Kääriäisen mukaan osalle panimoista jälkiverot voivat merkitä jopa toiminnan lopettamista.

Lammin Sahti Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen on yrityksen suurin yksittäinen omistaja (n. 40 prosentin omistusosuudella). Lammin Sahti omistaa puolestaan hieman yli 12 prosenttia ja Pekka Kääriäinen henkilökohtaisesti 7 prosenttia Rakuuna Olut Oy:stä eli Bryggeri Helsingistä.

Kääriäinen kertoo toimineensa Rakuuna Olut Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2009 alkaen ja on ollut sen hallituksen jäsen vuoteen 2014 saakka. Rakuuna Olut Oy omisti Turun Panimo Oy:stä pienen osuuden vuoden 2013 loppuun asti.

Aiempi tapaus ristiriidassa

Kääriäisen mukaan riippumattomuuden-käsitettä on tarkennettu siten, että pienpanimot voivat tehdä monipuolista yhteistyötä muun muassa hankinnoissa, markkinoinnissa ja jakelussa.

Kääriäinen ihmettelee Tullin päätöstä myös siksi, että Suomessa on aikaisempi vastaavanlainen tapaus. Hän rinnastaa heidän kokemaansa jälkiveropäätökseen Lappeenrannan Panimon ja sen vähemmistöosakas Hartwallin aiemman tapauksen.

– Silloin oli kyse Lappeenrannan Panimon vähemmistöosakkaasta, joka oli suuryhtiö Hartwall. Tullissa on sangen lyhyt miesmuisti, sillä Korkein hallinto-oikeus teki päätöksen, jonka mukaan suurpanimolla sai olla jopa 20 prosentin osuus pienemmästä.

Yritys tuottaa olutta ja sahtia vuosittain 30 000 litraa Lammilla ja 140 000 litraa Helsingissä.


Lammin Sahdilta Tulli vaatii vuosilta 2013–14 yhteensä 110 000 euroa. Bryggeri Helsingiltä vaaditaan vuosilta 2013–15 yhteensä 200 000 euroa. Näille vaatimuksille yhtiöt hakevat toimenpidekieltoa, kunnes hallinto-oikeus on käsitellyt asian.