Etsi

Emergency banner

Korona

Haitko Alv-maksujen lykkäystä? – Voit vihdoin odottaa päätöstä verottajalta

Päätöksiä arvonlisäveron palautuksista on alettu tehdä ja ensimmäiset päätökset on jo tehty.

Koronakriisin puhjetessa yksi kädenojennus yrittäjien suuntaan oli mahdollisuus arvonlisäverojen maksun palautukseen. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa 2020 maksetut arvonlisäverot sai siis hakea maksujärjestelyllä takaisin.

Hakemuksia arvonlisäverojen palauttamiseksi maksujärjestelyllä on ollut mahdollista tehdä 26. toukokuuta lähtien ja helpotetusta maksujärjestelystä muilta osin jo 25. maaliskuuta lähtien OmaVero-palvelussa tai Verohallinnon palvelunumerossa.

Päätöksiä yrittäjät eivät ole kuitenkaan hakemuksiinsa saaneet, sillä tarvittavat lait maksujärjestelyistä hyväksyttiin vasta perjantaina 26. kesäkuuta.

– Tästä on pitkään puhuttu, mutta koska lainsäädäntöä ei ole tullut voimaan, päätöksiä on jouduttu odottamaan. Nyt päätöksiä vihdoin tehdään, Yrittäjäjärjestön veroasiantuntija Tuula Gregory sanoo.

Palautetut arvonlisäverot täytyy maksaa takaisin

Arvonlisäverojen palautusta maksujärjestelyllä voi hakea elokuun viimeiseen päivään saakka. On hyvä muistaa, että kyse on kuitenkin lainasta, eli alvit on maksettava takaisin ja niihin tulee 2,5 prosentin viivästyskorko, joka lasketaan arvonlisäveron alkuperäisestä eräpäivästä alkaen.

Tieto hyväksytystä tai hylätystä arvonlisäveroja koskevasta maksujärjestelypyynnöstä näkyy OmaVerossa. Tieto tulee myös postissa, jos yrittäjä ei ole ottanut käyttöön sähköisiä suomi.fi-viestejä. Jos pyyntö hylätään, hakija saa tiedon siitä, mikä on hylkäämisen syy. Uuden maksujärjestelypyynnön voi tehdä, kun on ensin korjannut hylkäämiseen johtaneet laiminlyönnit.

Jos pyyntö hyväksytään, maksujärjestely tulee voimaan heti ja tehty maksujärjestely näkyy OmaVerossa.

Helpotetun maksujärjestelyn ensimmäinen maksuerä on kolmen kuukauden päästä maksujärjestelypäätöksen tekemisestä.

Kesäkuussa myönnetyn helpotetun maksujärjestelyn ensimmäinen maksuerä on syyskuussa ja seuraavat maksuerät kuukausittain siitä eteenpäin.

Jos hakemus estää perintätoimenpiteet, vaikka varsinaisen maksujärjestelypäätöksen saaminen venyisi.

 

Lisätietoa löytyy Verohallinnon sivulta.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi