Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Tapahtuma-alan yrittäjä pelkää, että väärin kohdistuvat tuet alkavat ohjata alan toimintaa – "Päättäjät eivät ymmärrä alaamme ollenkaan"

Nyt tämä koronismi tunkee kaikkeen ja toimijat alkavat pelätä tekemistä tapahtuman luonteen ehdoin, ja ne alkavat tehdä tapahtumia niin, että ne mahtuvat tukien raameihin, Fantastco Productionin Minna Pentti sanoo.

Tapahtuma-alalle kaavailtu tuki kustannustuen neljännen kierroksen yhteydessä ei saa alan yrittäjä Minna Penttiä iloiseksi. Tukimuodossa on paljon korjattavaa ja Pentille se osoittaa, että päättäjät eivät ymmärrä alaa ollenkaan, vaikka vuosi olisi ollut aikaa perehtyä asioihin ja kuulla asiantuntijoita.

– Virkamiehet ja päättäjät laativat tukia lakipykälien perusteella. Lähtökohtaisesti yritystuet ja ajattelumalli on vinoutunut, Pentti toteaa.

Lue lisää Tapahtumatakuu tulee osaksi Kustannustuen neljättä hakukierrosta – "Ei täytä alan tarpeita"

Pentti pelkää, että yritystuet, jotka maksetaan jälkikäteen johonkin tiettyyn ajankohtaan sidotusti ohjaavat tapahtumajärjestäjien toimintaa johonkin tiettyyn muotoon ja tekemisen tasoa pienemmäksi.

– Me haluamme järjestää terveysturvallisia tapahtumia, emmekä koronatapahtumia. Nyt tämä koronismi tunkee kaikkeen ja toimijat alkavat pelätä tekemistä tapahtuman luonteen ehdoin, ja ne alkavat tehdä tapahtumia niin, että ne mahtuvat tukien raameihin, Pentti sanoo.

Lakiesitys tapahtumatakuusta edellyttää, että kustannukset määräytyvät kustannusarvioiden perusteella.

– Tapahtumatuotanto elää koko ajan. Johonkin menee enemmän rahaa, toisesta voikin säästää. Tapahtuma rakentuu pala palalta. Nyt tämä pitäisi istuttaa virkamiesten formaattiin ja jos ei osu, jää ilman tukia. Tällä mallilla ala ei koskaan toivu, Pentti sanoo.

Tapahtuma-ala toimii yrittäjien verkostona

Viranomaisten lähtökohta tuissa on ammattimaisuus ja vakiintunut toiminta. Yksi todiste siitä on palkattu henkilökunta.

Tapahtumatuotannossa on kuitenkin tyypillistä, että kuhunkin tapahtumaan palkataan projektikohtaisesti tarvittavat osaajat, mutta ydinorganisaatio voi olla hyvinkin kevyt.

Minna Penttikin on toiminut pitkään yksinyrittäjänä, mutta saattanut yhtä tapahtumaa varten työllistää jopa 40 työntekijää. Vuoden 2019 liikevaihdosta 60 prosenttia oli työkorvauksia, eli palkkakuluja.

Nykyisin Pentti työllistää vakituisesti kaksi työntekijää.

– Pelkkä y-tunnus ei tee lisäarvoa, ihmiset ja palvelut tekevät. Lisäarvoa syntyy, kun yrittäjä ostaa toiselta yrittäjältä palvelua, ja tämä voi olla vaikka kevytyrittäjä, joka on työn tekemisen malli, jonka päättäjät ovat itse luoneet, Pentti huomauttaa.

Pentti muistuttaa, että ala toimii ekosysteemissä, eli monta pientä toimijaa hyödyttävät toistensa toimintaa. Jos osaajien verkosto harvenee, se vaikuttaa koko alan toimintaedellytyksiin.

Muun muassa siksi tapahtuma-alan niputtaminen löyhästi kulttuurialaksi ja tukien kohdentaminen ensisijaisesti suurille kesätapahtumille on ongelmallista. Koko ala on ollut lähes seisahduksissa koko koronavuoden, ja jälleen kerran pienimmät yritykset ja yrittäjät jäävät tukien ulkopuolelle.

– Voidaan puhua kulttuurialasta, mutta sen sisällä on taiteilijoita, tekniikan henkilöstöä, palvelumuotoilijoita, kuten meitä tapahtumatuottajia. Teatterit ovat omia yksiköitään, ja urheilutapahtumatkin ovat ihan oma genrensä, jolla omat lainalaisuutensa. Tässä lyödään kaikki toimijat yhteen, mutta yritystapahtumalla, kulttuuritapahtumalla ja urheilutapahtumalla on yksinkertaisesti erilaiset toimintamallit.

Vaalien siirtämisen maksaa veronmaksajat, yrittäjä ei saa tuottoa mistään

Pentti toivoisi, että rahat saataisiin käyttöön ensin ja raportoitaisiin myöhemmin, kuten Ely-keskuksen pienille yrityksille jakamat tuet viime keväänä toimivat. Monta kuukautta jälkikäteen tulevat korvaukset aiheuttavat yrityksille liikaa ahdinkoa.

– Nämä aikarajat ovat aivan hulluja. En ymmärrä, mistä näitä on vedelty, Pentti ihmettelee.

Pentti toivoisi, että päättäjät katsoisivat omaan pesäänsä: Vaalitkin ovat yhdenlainen tapahtuma.

– Vaalien siirtäminen vaatii hirveän määrän työtä ja säätämistä. Nyt kun ne siirrettiin tuli hirveä hässäkkä ja lisätyötä, jonka tosin veronmaksajat rahoittavat. Samalla logiikalla tapahtumien jatkuvalla siirtämisellä tai peruuttamisilla saadaan aikaan valtavasti lisätyötä, mutta rahaa ja tuloa yrittäjille ei tule mistään, vain lisäkuluja. Meillä Fantastico Productionissa onneksi virtuaalitapahtumat vetävät, mutta kehitystyössä oli iso urakka. Ilman niitä yritystoiminta olisi jouduttu ajamaan alas.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi